PLANTS AND RAGS

Näkymättömät lapset

2012-03-07T23:00:00.001+02:00

Tää Konyn vastainen kampanja tuntuu leviävän kulovalkean lailla sosiaalisessa mediassa. Jos joku ei satu vielä tietämään mistä on kyse, suosittelen katsastamaan alla olevan videopätkän.

Etelä meidän

2012-03-06T22:11:00.000+02:00

Vietin puolet viime viikosta pääkaupunkiseudulla. Agenda tiivistettynä: keskiviikkona Stigi, torstaina Vasenlinja-klubi, perjantaina illanviettoa Evellä, lauantaina seikkailu Espoossa ja sunnuntaina Vantaan kautta kotiin. Eipä siis juurikaan tarvinnu miettiä mitä tekis. Joiltain osin suunnitelmat elivät taas omaa elämäänsä, mutta sellaistahan se on. Koska matkalle piti kestonsa takia varautua aika laajalla tavara-arsenaalilla, jätin kameran suosiolla kotiin tilaa viemästä. Kännykkään tarttui jokunen otos sentään...

Stig ja Super Janne

ROK ROK

Yleisö pääsi osallistumaan Stigin tulevalle levylle, mutta arvatkaapas kuka ajoitti vessassa käyntinsä juuri nauhoitushetkelle... Olin niin tarkkana sen suhteen, että kuulen kaikki vanhat hitit ja Laululeijan, etten muistanu tota hommaa ollenkaan. No ei se mittää, sanois Stigikin. Juntti-Kia oli aika ihmeissään siinä vaiheessa, kun keikan jälkeen artistit jäi kapakkaan pyörimään. Vaikka kaljaa oli alla, en uskaltanu lähestyä Stigiä yhteiskuvan toivossa, buu. Jannen tapasin, muttei siinä tullu mieleen alkaa mitään kuvia räpsiä. :D

Kun nuo yllämainitut aktiviteetit painottui iltoihin, päivisin oli luppoaikaa. Torstaina notkuttiin Elisan kanssa muutama tovi Funkiestissa levyjä etsien. Perjantaina lähettiin Punavuori-/Eira-akselille. Mitäs muutakaan Salkkari-fani siellä tekee kuin käy tarkastamassa the legen... wait for it... dary Pihlajakatu kakskolmosen!

Ilme on ilme, mutta siel oltiin!

Mitä tapahtui tuon kuvan ottohetken ja sunnuntai-iltapäivän välisenä aikana jääköön asianomaisten muistin varaan. Haha. Perjantai-illasta saa jotain osviittaa Even blogin puolelta, koska se oli hyvin ruoka- ja juomanautintojen täyteinen. Niin, unohtamatta tietenkään sitä, että pitkästä aikaa oli kunnon kaverikööri koolla, vaikkei kaikki inner circleen kuuluvat päässetkään paikalle. Lauantaina nautin K:n kanssa maittavan darra-aterian kiinalaisessa raflassa Heltsingin keskustassa, mutten valitettavasti muista paikan nimeä. Sitten oli vuorossa se Espoon kierros, jonka piti päättyä Kallioon, mutta kohtalon oikuttelun vuoksi jättäydyimme Eltsun kanssa Rusaan. Sunnuntaina reippaana lykkäsin kotiinlähtöä muutamalla tunnilla, jotta pääsin käymään Annin ja Ellun imussa Myrtsissä.

Laitoin Saimin testaamaan maihareitani... <3

Notta sellainen ristiretki tällä kertaa. Toipuminen on hyvässä vauhdissa, joskin tänä iltana on ollu vähän sellanen olo, että saattais pukata flunssaa. Toivottavasti se ois vaan vainoharhaisuutta, koska tällä viikolla ois oltava energiaa jos jonkinlaisiin askareisiin, kuten esimerkiks seuraavaan kolmen tähden illalliseen, jonka järjestäminen on kaiken lisäks miun kontollani... :D

Tilapäivitys

2012-02-22T16:30:00.000+02:00

Se on näköjään tämäkin viikko jo puolivälissä. Viime päivät on menny hirveetä haipakkaa, hyvä että perässä pysyy. Viime viikolla kävin Puumalassa tutkailemassa pikkuveljen penkkarimeininkejä, ja sieltä suuntasin pääkaupunkiseudulle. Valloitettiin Itä, Tavastia, Olari ja luonnollisesti Kallio, pariinkin otteeseen. Itse asiassa koko reissun tarkoitus kulminoitui tuohon Tavastiaan, koska oltiin sovittu menevämme The Funkiest-levykaupan 16-vuotiskemuihin. Itsehän en ole kyseisessä puljussa edes käynyt... vielä. Kallis kalja ja laimeet esiintyjät karkotti meidät hyvissä ajoin mestoilta. Toisaalta oli ihan siistiä nähdä Ruudolf lavalla ensimmäistä kertaa.

Odottelen vielä, että saisin haltuuni muitakin (fiksumpia) penkkarikuvia...

Viikonloppu oli taas vähän sellanen, että hirveesti tuntu olevan tekemistä ja menemistä, mutta toteutus jäi heikonlaiseksi. Aina ei vaan lähde. Nohh, uutta yritystä kehiin jo ihan lähiaikoina... :D

Ilmeisesti moni viettää tällä viikolla hiihtolomaa, mutta meikäläisen agendaan tuo ei oo tainnu kuulua sitten lukioaikojen. Ei tässä kyllä kontaktiopetusta itsellänikään liiaksi ole, mutta maisterisemma työllistää kotonakin. Nyt voi tosin vähän aikaa vetää henkeä, kun sain lähetettyä ryhmälle tutkimussuunnitelman kakkosversion, mikä lie onkaan viralliselta nimeltään. Tiukkaa teoriaa pääasiassa. Sivumäärä 52. Jes! Vielä voip joutua karsimaan informaatiota, mut uskoisin silti kokonaissivumäärän nousevan helposti vaadittavaan 60-80:een.

Yleismieliala on ollu aika kohdillaan. Ihan parasta, että päivät pitenee koko ajan, eikä tarvii taapertaa aamusta iltaan pimeydessä. Tänään oli ihanan aurinkoinen aamu, eikä pakkastakaan tuntunu olevan hirveesti. Nyt sitten tuleekin vaihteeks lunta taivaan täydeltä... Kyllä se kevät silti tulee sieltä! Ajatukset tuppaa muutenkin harhailemaan lähitulevaisuuteen, ei pelkästään sääolosuhteiden takia. Niin paljon kaikkea kivaa tiedossa, jos asiat suinkin menee toivomallani tavalla. Yritän pitää positiivisuutta yllä ja uskoa siihen, että vaikkei kaikki aina meniskään suunnitelmien mukaan, epäonnistumisetkin voi poikia jotain hyvää. Jotta tää ei mee aivan imeläks hehkuttamiseks, lopetan nyt, ja palaan jossain vaiheessa varmaan valittamaan elämän kurjuutta. :D

No yhyy

2012-02-13T23:50:00.000+02:00

On vähän turhautunu olo. Haluisin päästää luovuuteni valloilleen, mutta yritykset tyssää siihen, etten oo mihinkään tyytyväinen. Piirrokset on perseestä ja blogin ulkoasu ei väänny millään sellaseks, millaseks sen haluisin. Ihme että pystyn ees kirjottamaan pään menemättä totaaliseen jökkiin.

Niin, pystyn kirjottamaan tänne, mutta entäs gradu sitten. Sallikaa mun nauraa. Heivasin viime viikolla kyselylomakkeet liikenteeseen ja sen jälkeen oon ottanu rennosti. Reilu viikko aikaa hioa teoriaosuus esittelykuosiin. Reilu viikko aikaa päntätä kvantitatiivisia menetelmiä, ennen ku kirja pitää palauttaa kirjastoon. Voin kertoo, että noi kaiken maailman pääkomponenttianalyysit ja Bartlettin sfäärisyystestit on jo hyvän aikaa menny reippaasti yli hilseen. Ylihuomenna on harkkaryhmän kokoontuminen, ja toivon todella, että SPSS:llä (tilasto-ohjelma, FYI) leikkiminen avaa pikkasen tota teoreettista katastrofia.

Jos tässä pitäis jotain punaista lankaa tavoitella, kyse lienee siitä, että ois paljon tärkeetä tekemistä, mutta haluisin tehä vaan kaikkee toissijaista. En vaan onnistu siinäkään.

Huomenna:

siivoan + tiskaan
pesen pyykkiä
luen kvantia
pakkaan
käyn ystävänpäiväkahveilla

Siinä kai ne tärkeimmät. Gradu... No, se tuskin karkaa minnekään, ellei tosi ohrasesti käy.

Kolmen tähden illallinen - osa 1

2012-02-12T20:30:00.000+02:00

Päätettiin yks kaunis päivä Annin ja Ellun kanssa, että ruvetaan järjestämään kolmen tähden illallisia. Juoni oli sama kuin Neljän tähden illallinen -ohjelmassa: kokoonnutaan vuorotellen kunkin luokse syöpöttelemään. Emäntä tarjoaa kolmen ruokalajin illallisen ja ohjelmanumeron. Anni korkkasi rupeamamme perjantaina. Teemana oli Saksa, mikä näkyi niin ruuassa, juomassa kuin ohjelmassakin.

Ruokalista auf Deutsch

Hyvää saksalaista luostariolutta

Saksalaishenkisesti pukeutunut emäntämme

Lex

Alkupalaksi puputimme mm. Oktoberfesteiltä tuttuja leipäsnäksejä, joskin suomalaisversiona rukiisella pohjalla. Leipien päällä oli sipulijuustolevitettä. Hemmetin hyvää!

Myös pääruokaa oli hieman muokattu, koska kaupasta ei saanu oikeenlaista pastaa. Ei siinä mitään, mainiolta maistui näinkin. Pastan kaverina oli pinaattia ja fetajuustoa. Pinaatti ei oo meikäläisen lempirehu, mutta tässä muodossa se upposi kuin häkä.

Jälkkärinä oli suussasulavaa marjahyytelöä pakastemarjoilla ja kermavaahdolla. Kivan raikas, eikä kovin tuhtikaan. Jäi hyvin tilaa esimerkiks Jägermeisterille.

Ruokailun jälkeen keskityttiin juomapuoleen ja ohjelmanumeroon, joka oli levyraati. Katottiin youtubesta saksalaisia musiikkivideoita ja arvosteltiin niitä. Marienhofin tunnusmusiikki tais viedä voiton kirkkaasti.

Loppuiltaa voisin kuvailla Leena Hefnerin sanoin, kukin päätelköön itse mihin tällä viittaan... Mutta jatkoa on varmasti luvassa! Vielä ei sovittu kenelle napsahtaa kakkososan nakki. Eiköhän tuo selviä ennemmin tai myöhemmin. ;)

Mitä kello on?

2012-02-09T15:40:00.000+02:00

Oon tässä jonkun aikaa himoinnu uutta rannekelloa, vaikka entisetkin toimii ihan moitteettomasti. Muuten en jaksa kauheesti kuolailla asusteiden perään, joten sallittakoon tämä villitys. Sain jossain vaiheessa päähäni, että pitäis olla rannekello, jossa on numerollinen kellotaulu. Niin, ja kellotaulun pitää olla iso. Muuten yksityiskohdat saa olla aika minimissä, ei siis mitään blingblingejä. Pari päivää sitten pyörähdettiin Annin kanssa keskustassa, ja bongasin Forumista uuden kello-/korukaupan. Suurin osa valikoimasta oli puoleen hintaan, mikä sinetöi ostopäätöksen. Kylliksi jahkailtuani valitsin valkorannekkeisen Axcentin aikaraudan, jolle jäi hintaa abouttirallaa 40 euroa. Miulla on ennestään yks Axcentin kello, joka on palvellut kohta kuusi vuotta. Uskonpa siis, että ostos oli ihan kannattava kaikessa turhamaisuudessaan.

Kellotaulussa on kivana jujuna neljännekset, jotka on laitettu "ilta-aikaan". Ranneke on aitoa nahkaa, mistä voidaan vääntää eettisyyttä sivuavaa polemiikkia, mutta valitettavasti a) aito nahka kestää ja muovautuu paremmin kuin tekonahka ja b) metallinen ranneke ois ollu ehkä liian jykevä ja miehekäs. NI.

Liekeissä

2012-02-06T16:33:00.000+02:00

Nyt kun vauhtiin pääsin, lyödäänpä tänne muutama otos viikonlopulta. Alunperin meinasin pysytellä Jyväskylässä, mutta tuli hyvä sauma lähteä kotikonnuille, kun Leena, Mika ja Mosse olivat sinne autoilemassa. Sitä paitsi tiedossa oli enon 50-vuotissynttärit. Yleensä pyrin varaamaan kotireissua varten ainakin kolme päivää, kun sekään ei tunnu riittävän sukulointeihin ynnä muihin. Tää olikin sitten melkonen pikapyrähdys, mutta eipähän käyny aika pitkäks.

Synttärireleissä ja uusissa hiuksissa

Uusi kamera testauksessa

Ice ice baby

Bro(wn)

Matkatoveri Mosse aka häkkilintu

Rästipostaus

2012-02-06T16:17:00.005+02:00

No niin! Kävin viikonloppuna Puumalassa vetämässä happea, mistä sisuuntuneena sain ladattua kuvia koneelle. Vuorossa siis kauan odotettu(...) tatuointipostaus! *aplodeja, hurrauksia ja konfettisadetta*

Olin jo pitkään haaveillu tatuoinnista, ja erilaisia ideoita oli kertyny melkonen liuta. Annoin ajatuksen hautoa ja odottelin ahaa-elämystä. Jokunen vuosi sitten törmästin sattumalta haida-tatskoihin, jotka on lähtöisin Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudesta. Väritys ja folkloristinen tyyli iski. Se on kuitenkin vain kolikon - vai pitäisikö sanoa niinistöläisittäin mitalin - toinen puoli. Intiaanimytologia liittyy oleellisesti yhteen miun lempisarjaan, ja tarkkasilmäiset voi bongata kyseisestä sarjasta myös haida-taidetta. Sarjaan taas liittyy paljon tärkeitä muistoja, joitten symbolina tää tatska toimii.

Netissä on paljon tietoa joutsentatuointeihin liittyvästä symboliikasta, joten en rupee tässä sitä selostamaan. Toisaalta sellaset yleismerkitykset on aika toissijaisia oman tatuointini kohdalla. Alunperin meinasin ottaa mustan joutsenen, siitä voi joku ehkä päätellä jotain. Tai sitten ei. Tuntuu vähän typerältä antaa tällasia ympäripyöreitä selityksiä kuvalle, kun kyseessä ei oo mikään suuri mysteeri, jota jossain vaiheessa avaisin tän enempää. Se on haida-joutsen. :D

En löytäny mistään valmista kuvaa haida-joutsenesta, joten aloin luonnostella tatskaa oikeiden joutsenten kuvien pohjalta. Kun sopiva asento joutsenelle löytyi, rupesin tutkailemaan haida-kuvioita. Mallikuvista saatujen ideoiden avulla syntyi lopullinen luonnos:

Kävin sitten kiireen vilkkaa varaamassa ajan nakutukseen. Jyväskylässä on ihan mukavasti tatuointiliikkeitä. Meinasin alunperin mennä kovasti kehuttuun Fireline Tattooseen, mutta en jaksanu kävellä sinne asti, haha. Todennäkösesti jonoakin ois ollu melkosesti. Kakkosvaihtoehto oli His Master's Tattoo, ja sieltä järjesty aika heti seuraavalle viikolle. Riemun ja jännityksen sekaisen odottamisen jälkeen h-hetki koitti. Anni lähti mukaan henkiseks tueks ja valokuvaajaks.

Prosessi oli yllättävän kivuton, mitä nyt läskien kohdalla vähän kirpas. Kukkaro keveni 150 eurolla, mutta kuva on omasta mielestäni joka sentin arvoinen.

Juhlistettiin vielä urakkaa käymällä syömässä Amarillossa. Pöydässä oli just meille sopiva Minttu-mainos, mutta tällä kertaa mentiin ihan limulinjalla...

Kuva ei ole lavastettu - toi kahvi oli hyvää!

Siinä parantunu leima, peilikuvana anteeX vaan. On toi kyllä koukuttavaa hommaa. Ideoita on edelleen varastossa, ja haaveena ois tatuoida koko sleeve. Saapi nährä kuinka tytön käy!

2012-02-02T00:18:00.000+02:00

Laiskamadon uhri

2012-01-31T16:40:00.003+02:00

Tässä on pitäny postailla yhtä sun toista, mutta kuten otsikkokin kertoo, oon ollu vähän laiskanpuoleinen tän suhteen. Toisin sanoen en oo saanu aikasiks sen vertaa, että siirtäisin kuvia kännykästä koneelle. Kaiken lisäks odottelen edelleen muistikorttia, että saisin otettua kunnon kuvan tatskasta ja tehtyä aiheeseen liittyen kunnon postauksen. Näitä selityksiä riittää, mutta hei, hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa...

Jottei tää olis aivan sisältököyhää jaarittelua, kerron vähän vaikka kuulumisia. Arki kiertää samaa rataa, gradua, dataamista, gradua, dataamista. Iso G meinaa välillä jäädä toisen aktiviteetin jalkoihin. Viime viikonloppuna tutkaparini Helsingistä saapui tutustumaan mystiseen Jyväskylään. Käytiin kattomassa Pyhien Teppojen keikka katseessa ja laulamassa karaokea lähipubissa. Oli aiiiika hulvatonta. Kuvia tulee ehkä myöhemmin, mikäli jotain julkaisukelpoista löytyy jomman kumman arkistoista. On se vissiin kuitenkin myönnettävä, ettei vanha jaksa juhlia samaan malliin kuin kultaisina nuoruusvuosina. Tai ei se juhliminen oo ongelma, vaan siitä palautuminen. Eilen oli työn ja tuskan takana saada jotain hyödyllistä aikasiks. Nyt on ainakin vuoden ekat työhakemukset lähetetty, joten ei päivä ollu täysin hukkaan heitetty.

Oon muuten nykyään rillirousku. Kävin viime perjantaina hakemassa elämäni ensimmäiset oikeet kakkulat. Vanhuus ei siis todellakaan tule yksin. Voi itku. No ei. Kun näihin laseihin on totutellu, ne tuntuu varsin miellyttäviltä. Eipä tarvii enää siristellä. Buustaavathan ne myös intellektuellia habitustani, heh. Kia kuittaa ja ryhtyy pitkin hampain pakertamaan gradun kimpussa.

Vaalihumun pyörteissä

2012-01-23T17:17:00.000+02:00

Otsikko on ehkä vähän harhaanjohtava, koska en suhtaudu erityisen intohimoisesti meneillään oleviin presidentinvaaleihin. Kuitenkin - mitä pidemmälle vaalit etenevät, sitä kovemmaksi kommentit tuntuvat käyvän. Toiselle kierrokselle päässeitä Niinistöä ja Haavistoa vertaillaan minkä keretään, mikä on tietenkin ihan ymmärrettävää. Molemmista ehdokkaista halutaan kaivaa esiin ne puolet, jotka lopulta ratkaisevat kunkin äänestyspäätöksen.

Vaalien lähestyessä itselläni oli kaksi suosikkiehdokasta yli muiden. Oman puolueeni ehdokkaan hylkäsin aika lailla alkumetreillä. En kokenut, että hän olisi ollut millään muotoa sellainen persoona, jonka olisin halunnut edustavan Suomea seuraavat kuusi vuotta. Harmillista sinänsä. Arvoin aika kauan noiden suosikkieni välillä, mutta päädyin lopulta henkilöön, joka sekä puoluepoliittisesti että henkilökohtaisten avujen perusteella liippasi lähimmin omaa arvomaailmaani. Ehdokas jäi rannalle, vaikkakin menestyi varsin mainiosti. Vielä ei ollut oikea aika.

Jos kakkoskierrokselle olisi päässyt kaksi triosta Niinistö-Väyrynen-Soini, voi olla, että olisin jättänyt äänestysvelvollisuuteni käyttämättä tulevassa koitoksessa. Tässä vaiheessa ei varmaan hirveästi jää arvailtavaa meikäläisen puoluekannan suhteen... :D Samapa tuo, ei se mikään salaisuus ole ollut tähänkään asti. No mutta, kyllä siitä riemu repesi, kun Haavisto viime metreillä kiilasi Väyrysen ohi. Haavisto oli juurikin se toinen suosikeistani, ja on toki edelleen. Ajattelen vaaleja ehkä liikaa puoluenäkökulmasta, vaikka nämähän ovat puhtaat henkilövaalit. Kuitenkin äänestyspäätökseni vaikutti vahvasti se, että vihreät on puolueena liian oikeistolaistunut, sikäli kuin se on koskaan vasemmalla ollutkaan. Haavisto on ajanut tärkeitä asioita kampanjassaan, mutta niin ovat monet muutkin ehdokkaat. Siksi puoluekanta nousi ratkaisevaan rooliin.

Kun vastakkain ovat kovan luokan kokkari ja semi-oikeistolainen ehdokas, valinta ei ole vaikea. Puoluekanta kertoo kuitenkin aina jotain ihmisen arvoista ja mielipiteistä. Sen puoleen se ei mielestäni ole henkilövaaleissakaan mitenkään irrelevantti asia. En tiedä, tuntevatko Niinistön äänestäjät yhtään oikeistolaispolitiikkaa, mutta kyllä logiikka pettää pahasti, kun esimerkiksi opiskelijat tai muut pienituloiset äänestävät kokoomuslaista.

Kommentoin vielä esimerkiksi Facebookissa kiertävää vertailua.

"Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa": Molemmilla ehdokkailla on kokemusta kansainvälisistä tehtävistä. Tämän suhteen on vaikea osoittaa toisen paremmuutta, mutta itseeni vetoaa enemmän humanistinen työ YK:ssa kuin virka Euroopan sijoituspankin varapuheenjohtajana.

"Presidentti edustaa Suomea ulkomailla": Tämä on ilmeisesti monelle kynnyskysymys, kun vastakkain ovat hetero- ja homoehdokas. Aika moni toivottavasti tietää tässä vaiheessa, että myös muualla maailmalla homoseksuaaleja on korkeissa poliittisissa viroissa. Totta kai voidaan märehtiä näitä suvaitsevaisuuskysymyksiä ja pelätä ennakkoluuloja, mutta kun sanotaan, että vielä ei ole homopresidentin aika, haluaisin tietää, milloin se aika sitten on. Seksuaalinen suuntautuminen on seikka, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin henkilö pystyy edustamaan Suomea.

"Presidentti toimii arvojohtajana": Kuten varmaan edellä tuli selväksi, näistä kahdesta ehdokkaasta Haaviston arvot ovat lähempänä omiani kuin Niinistön. Haaviston valinta presidentiksi olisi hyvää ravistelua tälle valitettavan vanhoilliselle arvoilmapiirille. En tarkoita tällä, että Haaviston pitäisi ratsastaa homoudellaan, koska niin hyvässä kuin pahassa se on loppujen lopuksi merkityksetön asia. Puhutaan vaikka sitten siitä anti-jytkystä. Siinä missä kansa ilmaisi tyytymättömyytensä suomalaiseen politiikkaan äänestämällä eduskuntavaaleissa perussuomalaiset vaalivoittoon, Haaviston suosio voidaan nähdä samankaltaisena tyytymättömyyden osoituksena. Kolmen suurimman puolueen valta-asemaa halutaan ehkä huojuttaa tällä tavoin, olkoonkin, ettei presidentillä juurikaan ole sananvaltaa kansallisessa politiikassa. Oleellista on nimenomaan ilmapiirin muuttaminen.

"Presidentti toimii Suomen puolustusvoimien ylipäällikkönä": Niinistö on reservin kapteeni, Haavisto siviilipalvelusmies. Tarja Halonen ei tietääkseni ole käynyt armeijaa, saati sitten sivaria. On siis turha tehdä sotilasarvosta suurempi numero kuin mitä se onkaan. Ottamatta sen enempää kantaa puolutusvoimien toimintaan ilmaisen luottamukseni siihen, että Haavistolla on edellytykset hoitaa ylipäällikön virkaa. Ei ainakaan pitäisi olla vaaraa Natoon liittymisestä.

Sainpas paasattua. En halua tällä tekstillä arvostella kenenkään puoluekantaa tai ehdokasta. Uskon, että jokaisella on hyvä syy äänestää ketä ikinä äänestääkään. Hyvä syy ei muuten ole, että "Niinistö on niiiiiin karismaattinen"... Tosin ainahan joku voi ajatella Pekankin kohdalla noin. :D Jännä toinen kierros tulossa. Äänestäkää! Ja äänestäkää joko Haavistoa tai Niinistöä, Aku Ankka ei edelleenkään ole ehdokkaana.

A Blast from the Past

2012-01-19T01:31:00.000+02:00

Googlasin piruuttani nimeni. On ihan kiva olla jotenkin perillä siitä, millasta informaatiota kuka tahansa voi saada miusta pelkästään nimen perusteella. Tulokset oli laihat. Yllättävin löytö oli ehkä lukioaikanen saksan kurssin tehtävä... :D Siellä oli muittenkin ryhmäläisten tekstit, käykää ettimässä! Tehtävänä oli näemmä kuvailla omaa elämää kymmenen vuoden päästä. Tosta on kulunu seitsemisen vuotta, eli vielä pitää tovi odotella et toteutuuko meikän profetiat. Aika lupaavalta näyttää kyllä, paitsi noista lapsista en sano mitään, haha. Voi ku osais vielä ees noin hyvin saksaa.

Inzehn Jahren bin ich 26 (fast 27) Jahre alt. Dann studiere ich oderbin berufstätig. Ich weiß noch nicht was ich studieren möchte,oder was für einen Beruf ich haben möchte, aber hoffentlich bekommeich einen Job der mir gefällt.

Ich glaube, dass ich nichtverheiratet bin. Ich habe keine Eile mich zu verheiraten, undvielleicht verheirate ich mich gar nicht. Ich finde das ist nicht sowichtig.

Ich möchte höchstens zwei Kinder haben; einen Sohn undeine Tochter. Aber es ist am wichtigsten, dass die Kinder gesundsind. So in zehn Jahren habe ich hoffentlich wenigstens ein Kind,vielleicht schon zwei.

In der Freizeit bin ich mit meiner Familie.Wir machen alles nett zusammen. Ich treffe oft meine Freundinnen undwir gehen raus, z.B. gehen wir in ein Restaurant und essen.

Hoffentlichbin ich sehr glücklich und zufrieden mit meinem Leben.

In zehnJahren ist das Welt ganz gleich als jetzt. Es gibt Krankheiten, abervielleicht kann man sie besser verbessern. Es gibt auch Kriege undHungersnot. Man abnutzt die Naturschatze und die Ozonschicht wirddünner.

Sneak Peek

2012-01-18T19:33:00.003+02:00

Rai rai Annin kanssa

2012-01-16T15:10:00.000+02:00

Vaikka jäinkin viikonlopuks Jyväskylään, suunnitelmat rauhallisesta kotioleilusta kariutu siinä vaiheessa, kun ehdotin Annille illanviettoa lauantaiks. Oltiin tässä miun luona; kuunneltiin musiikkia ja pelattiin OZ-juomapeliä. Koska ollaan tietääksemme kaveriporukassa lanseerattu tää peli, on varmaan ihan paikallaan selittää vähän sääntöjä. Oikeestaan ainut vakkarisääntö on se, että juodaan aina kun joku hahmoista kiroilee. Pelkästään tää takaa sen, että peli ajaa asiansa. Tällä kertaa oli huikan paikka myös sillon, kun a) summeri soi (lockdown), b) mystinen musiikki alkaa soida, c) joku mainitsee sanan "tit" (voi viitata huumeisiin tai tisseihin) ja d) isä Mukada polttaa tupakkaa. Kaikki muut paitsi viimenen kohta tuli siinä jaksossa, mikä katottiin. Voin kertoo, että sai tosiaan jäädä siihen yhteen jaksoon... :D

Dataaja-Anni

Kaljasieppo-Kia, joka myös toisinaan dataa

Heittäydyttiin laiskoiks ja päätettiin hurauttaa bussilla keskustaan. Kivasti jo siinä vaiheessa jylläs yötaksa. 6 euroo. 6 helevetin euroo! Eihän se taksa oo paljon edullisempi varmaan muissakaan kaupungeissa, mut on tuo jo jonkunasteista ryöstöä. Etenkin kun ottaa huomioon, että sama matka taksilla maksaa noin 14 euroa. No mutta, perinteisesti siinä vaiheessa ei oltu köyhiä eikä sairaita. Suunnattiin Rumaan, missä en ollukaan käyny yli vuoteen. Paikan musiikkilinja on tainnu vähän uudistua poissaoloni aikana - alkuillasta tuli samaa mainstream-jumputusta, joka soi kaikissa yökerhoissa. Onneks tilanne alko kohentua, ja dj suostu soittamaan jopa The Smithsiä!

Kohtalokas tunnelma

Liittyköhän tähän kuvaan jotenkin Timo Soini...

Juomapeli tais vähän kostautua, koska ei jaksettu humputella ku johonkin kahteen asti. Väsymys kaikkos siinä vaiheessa, kun tultiin takas miun luo. Laitoin meille mätöt ja tiirailtiin sitten Putous-juttuja. Hitto ku on vaikeeta päättää, kuka on paras sketsihahmoista. Tällä hetkellä omaan kolmen kärkeen kuuluu Usko Eevertti Luttinen, Yossu ja Leena Hefner. Hienokin on hauska.

Hattu löytyi H&M:ltä! Mustan oisin halunnu, mutta kyllä tuo harmaakin kelpaa.

Eilinen meni toipuessa, tänään piti raahautua taas yliopistolle. Niin ärsyttävää, että kun tiedekunnan kampusta remontoidaan, joutuu kapuamaan Ylistönmäelle, jossa on väliaikaistilat. Ja se mäki on jyrkkä. Itse asiassa tuokin tais olla turha reissu, koska kyseessä oli II- ja III-maisterisemmalaisten yhteiskokoontuminen, mut kakkosia siellä lähinnä infottiin. Toisaalta ihan hyvä, että sai vähän kertausta gradun tekemisen perusperiaatteista.

Nyt kun tuo viikon todennäköisesti pahin koitos on ohi, voi keskittyä kaikkeen mukavaan mitä tällä viikolla on luvassa. Keskiviikkona lyödään leimaa tämän tytön ihoon, vihdoin. Torstaina kutsuu Puumala. Saapi nähä mitä muuta tässä ehtii kehittelemään. Hyvä boogie! ;---)

Pus... Eiku

Tyhjästä on paha nyhjästä

2012-01-12T19:01:00.000+02:00

Jospa sitä välillä kirjotteliskin jotain noitten kuvapostausten väliin.

Tiistaina kävin pitkästä aikaa luennolla. Mietin ensiks, että oon ollu viimeeks vaihdossa luennolla, mut äsken tajusin, että eihän sielläkään ollut kuin kontaktiopetusta. Huhhuh. Eipä sillä, perus- ja aineopintojen aikana sai kuluttaa sen verran persustaan massaluennoilla, että ei noita hirveesti oo ollu ikävä. Tää syventävien menetelmäopintojen kurssi on laskelmieni mukaan viimenen, jonka todennäkösesti tuun yliopistossa suorittamaan. Toki sen lisäks on maisterisemma. Sit kun sais tuon gradun pyöräytettyä ja maturiteetin tehtyä, ni meikästä päästään leipomaan maisteria. Aika huimaa.

Meinasin, että oisin lähteny tulevaks viikonlopuks Helsinkiin, mutta se taitaa nyt jäädä. Jotenkin liian stressaava ajatus tällä hetkellä, vaikka Stig Doggin ja kumppaneiden keikka hyvässä seurassa houkuttelis. Luulen, että tekee ihan hyvää olla välillä aloillaankin. Käperryn kotikolooni ja herkuttelen itteni muodottomaks. Ei kuulosta kovin pahalta sekään.

Oon myös tässä osaltani osallistunu post-jouluiseen kulutushysteriaan, osittain pakon sanelema (niin vissiin). Kaupoissa en tosin pahemmin oo juoksennellu, vaan mukavasti netistä klikkaillu kaikkea kivaa. Sain vihdoin hyvän syyn päivittää kuvauskaluston järkkäri-tasolle, kun lähes viis vuotta palvellu pokkari alko osoittaa hajoamisen merkkejä. Uus kamera on käytetty, mutta ainakin pienen testailun perusteella täysin moitteettomassa kunnossa. Oottelen vielä isomman muistikortin saapumista, joten kuvamateriaalia ei tässä vaiheessa heru. Ei minusta, eikä kamerasta. Mikä menetys. Joo no, sain ostettua viime sunnuntaina myös kehykset ensimmäiselle taidesijoitukselleni (:D), kun pääsin käymään kaupungilla porukoitten kyydillä. Sit tilailin H&M:ltä parit asusteet ja sisustusjutut. Jospa nyt malttais hetkeks vetää kukkaronnyörit tiukasti kiinni. Paitsi et oon ollu varmaan ainakin pari kuukautta pakkomielteen vallassa. Haluisin kipeesti derby-/bowler-mallisen hatun. Oon nähny jo untakin siitä. Mistään ei oo vielä löytyny sopivan hintaista tai kokoista. Netistä en ehkä uskalla tilata, jos koko tai malli onkin ihan persiillään. Voi, kun elämä on joskus vaikeeta.

Tää on nyt vähän tällanen tikusta asiaa -postaus. Minkäs teet, kun ei oo tän huikeempia tarinoita kerrottavana. Ite oon ihan tyytyväinen, että on vähän seesteisempi vaihe meneillään. Ei näin vanhana jaksa olla koko ajan menossa, heh heh... Tänään on sentään sen verran vaihtelua luvassa, että meen Annin synttärikahveille naapuritaloon. Ajattelin viedä samalla biojätteet, näin pienenä kuriositeettina. Eiköhän tää ollu tässä, jatkan spiderpasianssin pelaamista. :D

Day #5 A Photo of You

2012-01-12T18:25:00.001+02:00

MORJENSSSS

Day #4 A Photo of the Last Place You Went on Holiday

2012-01-09T20:25:00.001+02:00

No Tukholma.

"Ilma on kauniimpi kuin aikoihin, miksi itkisin"

2012-01-07T16:14:00.000+02:00

Joululoma alkaa olla lopuillaan, enkä oikein tiiä onko se hyvä vai huono juttu. Ehkä loppujen lopuks parempi niin. Vaikka hauskaa on saanu pitää sydämensä kyllyydestä, välillä on kai elettävä sitä tavallista arkeakin. Juhliminen tuppaa käymään tylsäks, jos sitä harrastaa jatkuvalla syötöllä. Ihan ku tässä ois nyt jotain selityksen makua... No, joka tapauksessa. Oon aika onnellinen. Sain viettää perinteisen joulun perheen ja sukulaisten kanssa. Sen jälkeen roppakaupalla ikimuistoisia hetkiä ystävien kanssa. Tän kaiken voimalla jaksaa varmasti puurtaa taas kouluhommien parissa, kunnes seikkailut jatkuu taas. :)

Alla vähän kuvamateriaalia loman varrelta...

Saatiin valkoinen joulu(aatto) Puumalaan

Usvainen Saimaa

Our Mansion

Pukki ja kuulemma meikän tekemä tonttu. Rok rok

Iskä pyöräytti lumiukon

Hautausmaa

Tapsan tansseissa taiteiltiin. Vasemmalta oikealle Saini, Eve, Anni ja minä. Muistaakseni...

Roskapankissa rokkailtiin pariin otteeseen

Saana-Igoriina ja Saana-Ciccoliina risteilyhommissa

Minä entisillä kotihuudeilla eli Tukholmassa :----)

Vuodenvaihteeseen kuului Taittingerin rose. Samppanjaneitsyys korkattu *leijuu*

Life's good.

Day #3 A Photo That Makes You Happy

2012-01-07T15:33:00.002+02:00

Valinnanvaikeus. Pikkuveljien kanssa jouluna 2011.

"Loma"tunnelmia

2011-12-20T20:26:00.000+02:00

Joulu on jo ovella, muttei yhtään tunnu siltä. Ulkona on pimeetä, eikä lumesta oo tietoakaan. Lomaakin saa ootella vielä pari päivää, jos nyt sittenkään maltan jättää gradun lepäämään. Joulujärjestelyt stressaa ja enimmäkseen sen takia, että muut tartuttaa stressinsä miuhun. Krrraa. Olis jo aattoilta ja kiire takana päin.

Viikonloppuna jaksoin jopa kannella kameraa mukanani. Käytiin lauantaina Lappeenrannassa, minkä jälkeen riensin mummolan kautta Evelle piparitalkoisiin.

Mr Jones jäähallilla

Riemuisa idiootti, jäähallilta tämäkin

Pikkuveli pelaamassa SaiPan riveissä numerolla 29

Miksu sai tästä syöttöpisteen, jee!

Tapparan papparaiset vei tuon pelin, :(

You're my private driver...

Piparimaiseman rakennusosia

Muutamat piparit sai vähän tummemman pinnan

Koristelua

Paikallisessa oli ältsin kova meno

Anti-kaksoisleukapose...

...

...ja oma versioni.

Tällaista ~~säätä~~ settiä tänään, ehkä. Nyt taidan palata ristikkolehden pariin. Kuulemisiin!

Day #2 A Photo of Yourself a Year Ago

2011-12-14T02:10:00.001+02:00

Kuva otettu Madridissa 19.10.2010. Pari kuukautta sinne tänne... Sensuroitu Mira menossa mukana!

Day #1 Your Facebook Profile Photo

2011-12-13T18:29:00.004+02:00

Sekametelisoppa

2011-12-12T22:14:00.000+02:00

Kukkuluuruu. Alan olla taas elävien kirjoissa lauantaisten pikkujoulujen jäljiltä. Eihän ne ollukaan ku... hmm, viidennet tänä vuonna. Oikeesti, mitä ihmettä :D Tarkoitushan ei ollu lähtee mihinkään, mutta kun kutsu kävi, ei viitsiny jäädä nyhjäämään kotiin. Varsin hupaisaa oli, sitä ei käy kieltäminen. Hupaisaa oli varmaan myös hällä, joka pääs nauttimaan yöllisistä örinäsoitoistani ;D Mutta nyt stop hetkeks. Ootan vaan et pääsen evakkoon Puumalaan, karkuun näitä kaupunkielämän kiusauksia.

Tänään oli tän vuoden viimenen seminaari. Koulun puolesta voisin heittäytyä lomalaiseks, mut työharjottelupaikassa tuskin kauheesti arvostettais, että sluibailisin puolet joulukuusta. Tekemisestä ei oo puutetta, ja pakko saada kevennettyä tota kirjakasaa ennen maalle lähtöä.

Aikaansaavana siirsin vasta nyt koneelle Helsingin reissun kuvia. Tässä Saimi näyttää, miten pakoillaan kameraa tyylillä.

Tölkki kiinnosti, mutta tyttö saa oottaa vielä about 17 vuotta ennenku pääsee käsiks sisältöön...

Pistin lauantaina hihat heilumaan ja siivosin lukaalini joulukuntoon. Turhaa sinänsä, koska en oo täällä jouluna, mutta ehkä on kivempi tulla lomalta sitten siistiin kämppään. Jouluvalot on palanu seinällä jo hyvän aikaa, mutta laitoin vähän muutakin koristetta. Väkersin suurella vaivalla tollasia joulupalleroita, joiden ohjeen bongasin Olivian mukana tulleesta joululehdestä. Ne on alunperin norjalaisen suunnittelijaparin Arnen ja Carlosin kehittelemiä, ja kaksikko on julkassu kirjankin palloista. Tässä kuitenkin lehden ohje, jos joku muukin sattuu tarvitsemaan käsilleen töitä:

"Luo 12 silmukkaa ja jaa ne neljälle nro 3:n puikolle. Pallon muoto syntyy, kun ensin lisäät silmukoita joka toisella kerroksella (1. kerroksella 1 s per puikko, sitten 2 s per puikko). Kun silmukoita on yhteensä 64, neulo 12 kerrosta lisäämättä silmukoita ja aloita kavennukset samalla logiikalla kuin lisäykset: ensin 2 kertaa 2 silmukkaa yhteen jokaisella puikolla joka toisella kerroksella, lopuksi yksi kavennus per puikko. Päättele viimeiset 12 silmukkaa, höyrytä ja täytä pallo vanulla tai villakuidulla. Virkkaa lopuksi ripustuslenksu ja ompele täyttöaukko umpeen."

En tosiaan oo hyvä neulomaan ja taisin tehdä vähän ohjeen vierestä, mutta kyllä nuo ainakin kaukaa katottuna palloilta näyttää... Ei symmetrisiltä, mutta palloilta silti. En muista minkä numeron puikot miulla on, virkkuukoukkua ei oo ollenkaan. Höyrytyksen skippasin tyystin, ja täytteeks revin sanomalehtiä, kun en viitsiny moista varten ostaa vanua tai mitään hiton villakuitua. Täytyy alottaa ens vuonna urakka aikasemmin ja antaa noita joululahjaks, buahahahahahaa! :D

Syrämii

Aamulla tuntu olevan aika kirpakka pakkassää, joten piti survasta villasukat jalkaa ennenku lähin painelemaan ulos. Otin oikein kuvamateriaalia. Pirun liukasta, mutten tällä menolla saa vaihdettua/vaihdatettua talvirenkaita pyörään ennen lomaa. Enkä varmaan sen jälkeenkään. Luikastellaan sitten, muutama mustelma tunnu missään.

Tervetuloa poraamaan peilille ruuvi seinään :----)

Mulla on jotenki mystinen olo, suoraan sanottuna. Kaipaan ihmisiä. Ei sillä, että siinä ois jotain outoa, mutta... Hmm. Taidan alkaa laskea päiviä siihen, että pois Jyväskylästä ihan niinku for good. En tosin tiiä millon se tapahtuu. Päivät vähenee, se on sentään varma.

Rakkaus on pesti hulluuteen

2011-12-08T23:00:00.001+02:00

Kuten taannoin mainitsin, olin ottanut luettavaksi Maria Jotunin Huojuvan talon. Homma hoidettu, eli nyt on viiltävän syväanalyysin paikka.

Huojuva talo on kirja parisuhdeväkivallasta. Teoksen alussa kuvaillaan päähenkilön, Lean, lapsuutta ja nuoruutta. Hänen äitinsä vaikuttaa kylmältä, pettymysten kovettamalta. Isä on lempeä taivaanrannan maalari, josta ei ole ottamaan vastuuta perheestään. Perhe, joka sittemmin kasvaa toisella tyttärellä, asuu isänisän talossa, jossa vanha isäntä pitää kauppaa. Perheen naisiin isoisä suhtautuu lämpimästi, mutta saamattomalle pojalleen hän on ankara. Isoisä kuitenkin kuolee, ja ahdinko kasvaa entisestään, kun alkoholisoitunut isäkin menehtyy. Talo joudutaan myymään. Lea pääsee onnekseen töihin, ja sittemmin johtajan järjestämissä juhannusjuhlissa hän tutustuu tohtoreihin Eero Markkuun ja Aulis Helioon. Molemmat miehet iskevät silmänsä Leaan, mutta Lea valitsee Eeron. Ei mene aikaakaan, kun he kihlautuvat, avioituvat ja aloittavat yhteisen elämän. Lealle se tarkoittaa samalla monivuotisen painajaisen alkamista.

Eero on julma sosiopaatti, joka pitää Leaa otteessaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Koska Eerolla on työpaikka, hän hoitaa talouden kustannukset. Tämä tarkoittaa sitä, että Lea joutuu syömään halvempaa ja yksipuolisempaa ruokaa kuin Eero ja anelemaan nöyryyttävästi rahaa pakollisiin menoihin. Eero saa raivokohtauksia, jotka päättyvät joko itsesääliin, nyrkin iskuihin, katoamisiin tai jopa näihin kaikkiin. Eero vikittelee palvelustyttöjä ja kääntää nämä Leaa vastaan. Perheen jälkikasvuun Eero suhtautuu välinpitämättömästi - hän puhuu näistä aina Lean lapsina. Lapsetkin joutuvat kuritetuiksi, jos jollain, aivan mitättömälläkin tavalla häiritsevät Eeroa.

Vaikka pariskunnan suhde huononee koko ajan ja erostakin puhutaan, Lea ei suostu antamaan periksi. Ei sen puoleen Eerokaan ole valmis myöntämään eroa. Lea viettää pitkät tovit pohtien Eeron luonnetta ja syitä tämän käytökselle. Riitatilanteissa hän yrittää olla ymmärtäväinen. Eero saa vapaasti katkoa Lean kylkiluut ja ties mitä muuta kauheaa, mutta Lea suhtautuu kaikkeen kylmän viileästi. Hän elää päivän kerrallaan odottaen sen kääntymistä iltaan. Lopussa nainen sentään sisuuntuu ja päättää ottaa itsensä ja lastensa elämälle uuden suunnan. Draamaa on silti luvassa, eikä Lea maksa huokeaa hintaa vapaudestaan.

Huojuvassa talossa on paljon mielenkiintoista pohdintaa rakkaudesta ja parisuhteesta. Jotkut hahmot vähättelevät rakkauden merkitystä, mutta mielestäni kirjan pääsanoma on se, että pitäisi mennä oikean rakkauden perässä. Lea ikään kuin ajautuu elämään Eeron kanssa. Ehkä hän välittää tästä jollain tavalla, mutta se on varma, että Eero ei kykene rakastamaan ketään muuta kuin itseään. Jos itseäänkään. Tuloksena on onneton liitto, joka pilaa monen ihmisen elämän.

Kun puhutaan parisuhdeväkivallasta, tekijä usein uskottelee uhrille, ettei hän tule toistamaan tekojaan. Eero on poikkeuksellinen siinä mielessä, että hän ei lupaa mitään. Hän muistelee väkivaltaista isäänsä ja tyytyy siihen, että on perinyt tavan, eikä sille mitään voi. Jotenkin koomista, että kaikesta huolimatta itelläni Lea aiheuttaa enemmän raivon tunteita kuin Eero. Kertakaikkisen typerää alistua vallankäytölle, kun kyseessä pitäisi olla tasa-arvoinen suhde. Kun nyrkki on kerran kohonnut, ei vaadi paljoa että se kohoaa uudelleen. Tilanne on tuolloin vihellettävä tyystin poikki, eikä siinä auta ymmärtäväisyys tai hyssyttely varsinkaan. Tietysti on otettava huomioon se, että Eero ja Lea elävät melko lailla erilaisessa yhteiskunnassa kuin me nykyään, mutta Eeron kaltaisia hulluja on edelleen, samoin kuin Lean kaltaisia alistujia. Osoittaa rohkeutta, että väkivallan uhatessakin on valmis pitämään perheen koossa, mutta mielestäni vielä rohkeampaa on pelastaa oma nahkansa. Rikkinäinen ihminen ei voi korjata toista.

Näin raskas lukukokemus vaatii raskaat huvit. Sitä toivottavasti tarjoo Juha Vuorisen No, velli.

Thin Line

2011-12-08T20:09:00.001+02:00

Miun ajantaju on kadonnu jonnekin. Se tais jäädä Helsinkiin. Itsenäisyyspäivä ja siihen liittyvät juhlallisuudet tekivät nähtävästi tehtävänsä... Tulin eilen kotiin, eikä se tuntunutkaan niin pahalta ku etukäteen pelkäsin. Ihan kiva olla taas itekseen omien ajatustensa kanssa, vaikka yleensä moinen tilanne meinaa kallistua ahdistukseksi.

Taisin hoitaa henkisen pahan olon viime yön aikana. Uni ei tahtonu tulla, hikoilutti. Tuo nyt on sinänsä tuttua huttua, mutta siihen kylkeen änkes vielä kamalin uni pitkään aikaan. Pelottaa vieläkin kelailla sitä. Noh, klassinen liskojen yö kai. Toivottavasti matelijat sai bailata sydämensä kyllyydestä, koska en haluu herätä huomenna yhtä ankeissa merkeissä kuin tänään.

Palataanpa vähän taaksepäin selvittämään liskojen alkuperää. Lähdettiin lauantaina Vantaalle. Ennen lähtöä sellasta draamaa, etten ois kuunaan uskonu joutuvani moiseen tilanteeseen. Ihmismielellä on mielenkiintoinen tapa toimia. Ei se mitään, perillä päästiin, poliisin kyydillä. ;D Just nousukiitoon lähteny katu-uskottavuuteni lässähtää saman tien, koska herra ei ollu toimittamassa virkaansa. Tarkotus oli siirtyä pikkujouluista toisiin, mutta oltiin Sainin kans Mervi Myöhäsiä ja jäätiin Teakin porttien taakse nuolemaan näppejämme. Hätä keinot keksii, ja lopulta päädyin luultavasti elämäni ensimmäisiin reiveihin.

Maanantaina oli sitten uudet pikkujoulut. Menin kuokkimaan Helsingin yliopiston sosiologien ainejärjestön kekkereihin ja kaappasin matkaan Elisan, jonka tapasin samaisena päivänä ensimmäistä kertaa in riöl laif. Oli hauskaa jälleen kerran. Paljon uusia naamoja. Kivaa oli sekin, että oltiin uudella ylioppilastalolla, eikä jossain kuppasessa yökerhohelvetissä.

Itsenäisyyspäivää vietettiin Pohjois-Haagassa Sainin kavereitten kanssa. Ruokaa oli ihan sikana, naurua ehkä aavistuksen enemmän. Siinä ei paljon poliittinen korrektius painanu, kun me lauottiin totuuksia Linnan juhlien vieraista. Jännä, että pystyin itekin avaamaan niin antaumuksella sanaista arkkuani, koska yleensä uusien ihmisten läsnäollessa yrittää edes vähän pidätellä. Samanlaisia paskahuumorin harrastajia taidettiin olla kaikki, joten mikäs siinä.

Tässä nyt on vain murto-osa viime päivien tapahtumista ja mieli tekis ehkä kirjottaa enemmänkin, mutta ne jutut pysyköön asianosaisten tiedossa. Kaiken kaikkiaan, vaikkei kaikki mennykään ihan suunnitelmien mukaan, yllättävän onnistunut reissu. Jos ajantaju jäi Helsinkiin, jäi sen kaveriks muutamat painolastit, joita oon kantanu mukanani kauan tai hetken vain. Täysin huoleton en osaa koskaan olla, mutta nyt tuntuu, että jaksan taas vähän enemmän.

Terveisiä unten mailta

2011-12-01T12:35:00.001+02:00

Muistin tuossa juuri yhden viimeöisistä unistani, ja se oli sen verran huvittava, että jaan sen täällä.

Olin kaupassa, ja heviosastolla rupesin paasaamaan kotimaisten vihannesten puolesta. En oo varma, kenelle saarnasin - varmaan ihan yleisesti kaikille läsnäolleille. Valitin siitä, että ihmiset kantavat kaupasta ulkomaisia elintarvikkeita, minkä takia kotimaisia tuotteita on vähän tarjolla ja ne ovat kalliita. Jouduin myöntämään, että opiskelijana minunkin on yleensä ostettava hinnan perusteella, enkä näin ollen ole sen parempi ihminen kuin muutkaan. Mielestäni päättäjien olisi pitänyt havahtua huomaamaan kotimaisten tuotteiden kysyntä ja varmistaa niiden hyvä saatavuus kaupoissa. Tällöin hinnatkin laskisivat.

En tiiä mistä tuo uni kumpusi. Paljon mahdollista, että siihen vaikutti eilinen Neljän tähden illallinen -maratoni, jossa hehkutettiin kotimaisia naattivihanneksia. Ei sillä, uni kyllä peilasi ihan hyvin ajatuksiani. Yleisen trendin mukaisesti oon jo pidemmän aikaa yrittänyt kiinnittää huomiota ruoan kotimaisuuteen ja puhtauteen. En karta hysteerisesti lisäaineita, mutta valitsen mieluiten vähiten E-koodeja sisältävän tuotteen. Syön eineksiä, puolivalmisteita ja karkkia. Juon aspartaamilitkuja. Välillä tekisi mieli luopua noista kaikista, mutta toisaalta ne helpottavat elämää vähentämällä kokkailuun kuluvaa aikaa ja suomalla nautinnollisia herkutteluhetkiä. Hedonisti ei pääse raidoistaan.

Kotimaisuuteen ja luomuun satsaisin enemmän, jos juurikin olisi varaa. Toki olisihan sitä, jos nipistäisi jostain muusta, vähemmän tärkeästä. Kotimaisuus ja luomusertifikaatit eivät kuitenkaan nekään takaa ruoan puhtautta tai tuotantoeläinten säädyllistä kohtelua. Luin jokin aika sitten jostain, en muista mistä, luomutuotantoa kritisoivan artikkelin, joka kylvi epäilyksen siemenen minunkin mieleeni. Tuntuu siltä, että mitä tahansa suuhunsa pistääkin, alkuperä on aina jotenkin kyseenalainen.

Oon haaveillu siitä, että joku kaunis päivä voisin muuttaa maalle ja elää mahdollisimman omavaraisesti. En tarviis ku lypsävän lehmän ja munivia kanoja. Voisin mainiosti jatkaa lihattomalla ruokavaliolla, koska en tasan rupeis teurastamaan elukoita henkeni pitimiks. Siihen kylkeen sitten vielä kunnon kasvimaat, ni mikäpä olis ollessa. Tietäisin, mistä ruokani tulee ja mitä se sisältää. Eikä maksais paljon enempää ku vaivan. Tää varmaan kuulostaa kauheen idealistiselta haihattelulta, mutta en oo ainut, joka näin ajattelee. Sitä paitsi jos muut tuossa onnistuvat, miksen vois minäkin? Joku kaunis päivä.

Moi

2011-11-29T16:42:00.001+02:00

Jospa sitten vähän kuulumisia "pitkästä aikaa". Olin muutaman päivän Puumalassa, eilisaamuna palasin Jyväskylään. Kotikonnuille ei yllättäen kuulunut mitään uutta, tai ainakaan mitään niin mullistavaa, että pitäisi tässä mainita. Meillä oli perjantaina äitin kanssa pikkujoulut, eli katottiin leffaa ja mässäiltiin. Oltiin ostettu juustoja, ja meikä sai alas peräti palan brietä. Ei maistunu, vaikka yleensä mätän innoissani etenkin just brie-juustoa. Leffan katsominenkin oli vähän mitä oli, kun äiti jännitti koko ajan pikkuveljen lätkäpeliä, selas teksti-tv:tä ja ravasi yläkerrassa kuikuilemassa pelitilannetta netistä. Voittivat sentään penteleet, ja pikkuveli sai syöttöpisteenkin. Tuijoteltiin me vielä sitten The Eyen jälkeen Scary Moviea, jolle ei näköjään voi olla nauramatta edes noin miljoonannen katselukerran jälkeen. Pelkkää rakkautta miss Mannille. ;)

Joona Eurokankaan lumoissa

Iskä ja perheen kuopus olivat tosiaan pelireissulla koko viikonlopun. Siispä miä jouduin kuskiks, kun lähdettiin lauantaina Mikkeliin äiskän, mummin ja Joonan kanssa. Otettiin ukin auto, jonka automaattivaihteita jäin kaipaamaan. Miulla nyt ei varsinaisesti ollu asiaa kaupunkiin, mitä nyt kattelin vähän joululahjoja ja päällisiä koristetyynyihin. Mitään noista en tietenkään ostanu, vaan chinot ja uuden vuoden risteilyä varten mekon. Saatan mahdollisesti kyllä pitää sitä muissakin tilaisuuksissa, mutta tolla verukkeella nappasin rytkyn mukaani. Ehkä joku kaunis päivä näette kuvia noista, kunhan otan ne käyttöön.

Mystinen

Äiti yritti houkutella miua naisten iltaan, johon se oli ite menossa. Siellä ois saanu teetettyä ihoanalyysin, mikä oli ihan kutkutteleva ajatus, mutta totesin kuitenkin, etten ehkä sulautuis sinne keski-ikästen naikkosten joukkoon. Ilta alko näyttää tuhoontuomitulta, kun ainoat seuralaiset olivat telkkari ja kaljatölkki. Onneks kaverini sattui myöskin olemaan Puumalan huudeilla. Houkuttelin sen kanssani kaljottelemaan, ja lopulta olikin varsin mukava ja leppoisa lauantaiehtoo. Paikallisessakin kävästiin, mutta häivyttiin sieltä hyvissä ajoin ennen kuin illan humppaorkesteri pääsi vauhtiin.

Saisiko olla rintaliivikuosia, anyone?

Sunnuntai oli perusaneeminen. Sunnuntait on syvältä, pahempia ku maanantait. No, siitäkin selvittiin, samoin kuin maanantain seminaarista. Koulusta päästyäni alkoi tosin tuntua, että olis flunssaa pukkaamassa. Niinhän siinä sitten kävikin. Ei tää tauti onneks vielä ainakaan oo pahaks äityny, ku oon mättäny lääkettä ja vitamiineja. Parempi ois ku häipyis yhtä nopeesti ku tulikin, koska viikonloppuna pitää olla terve. Lähen vaihteeks Helsinkiin viettämään vuoden kolmansia pikkujouluja. Kassotaan kui käy...

8 faktaa

2011-11-22T22:30:00.001+02:00

Lisäsin blogin Blogloviniin, sitäkin kautta pääseepi nyt siis seurailemaan jos joku tuntee tarvetta. Ettei tää postaus jäis ihan tyngäks, ni teen hätäseen blogihaasteen, johon en kyllä oo saanu kutsua, haha. Eli tässä kahdeksan random-faktaa minusta:

Oon huomannu, että hampaiden pesun yhteydessä hinkkaan kieltä niin kauan, että tulee oksennusrefleksi. Ei sillä, että haluisin kuitenkaan oksentaa...
Miulla on arpitatuointi
Ennenaikainen jouluhössötys ärsyttää, mutta oon jo tässä kuunnellu joululauluja ja ostellu joululahjoja...
Vaikka yritän välttää turhan tavaran haalimista, keräilen kaikenlaista pientä: leffoja (erityisesti David Lynchin ja Stanley Kubrickin ohjaamia), kirjoja, levyjä, mauttomia jääkaappimagneetteja, erikoispainoksia kahden euron kolikoista, Tintti-albumeita... Kokoelmat on silti pieniä.
Kun ostan viiniä, ostan yleensä punaista australialaista. Chileläisetkin on jees. En tiedä viineistä juuri mitään, vaan toimin lähipiirin vinkkien ja hintojen perusteella. Plussaa, jos hintalapussa on seurusteluviinin symboli.
En vois olla absolutisti, mutta kasvissyöjä oon ollu nyt yli vuoden verran. Juurikaan en oo lihaa kaipaillut.
Jos haluu saada miut itkemään elokuvan aikana, kannattaa laittaa pyörimään esimerkiks Forrest Gump, Aina vierelläsi tai Saksikäsi Edward. Tosin oon vollottanu noiden takia niin monta kertaa, että en tiiä irtoisko enää. Haluun nähdä uusia nyyhkyleffoja!
Sain eilen uuden tietokoneen ja oon niiiiin ilonen, kun pääsin entisestä eroon Vistoineen päivineen.

Onnittelukortti à la Kia

2011-11-20T20:19:00.001+02:00

Olin eilen viettämässä kaverin synttäreitä. Jälleen kerran hyvää ruokaa ja juomaa, sekä tietysti mitä mainiointa seuraa. Eihän tääkään reissu tietty voinu täysin putkeen mennä: baariin lähtiessä huomattiin, että joku oli puhkonu Ellun pyörästä renkaat. Ainahan on toki sekin mahdollisuus, että renkaista oli vaan päästetty ilmat pihalle, en tiiä. Itelläni oli parempi tuuri, kun olin jättäny fillarini talon takapihalle. Ois voinu pikkasen potuttaa, jos ois pitäny käppäillä huomenna kouluun.

Noh, sitten vähän niin kuin siihen varsinaiseen asiaan. Meillä on ollu kaveriporukassa tapana jostain yläasteelta asti väsätä toisillemme skräppikortteja. Ei nyt sillein kovin originelli idea, mutta hyväksi todettu ja suosittelemisen arvoinen. Tarvitset vain aluspaperin tai -pahvin, sakset, liimaa, lehtiä ja tietysti ripauksen mielikuvitusta. Kaksimielisyys on ehdottomasti plussaa.

Miun lehtivalikoima oli aika köykänen. Parhaita on tollaset liukaspintaiset lehdet, joista napsitut leikkeet ei suttaannu käsittelyn aikana. Esimerkiksi Seiskassa ja Cosmopolitanissa on yleensä hyvää materiaalia, mutta kekseliäs tekee kortin vaikka pankin asiakaslehdestä.

Huonoon kuntoon mennyt kansio sai uuden elämän...

... kun leikkasin rispaantuneet reunat pois.

Sitten päästäänkin hauskimpaan vaiheeseen, eli kuvien ja tekstien leikkelyyn. Tästä en jaksanu ottaa kuvia, ja sitä on muutenkin sellasessa zen-tilassa, ettei välitä keskittyä muuhun kuin olennaiseen. Leikkeiden on suotavaa kuvata jollain tavalla kortin saajaa tai ilmaista tämän mieltymyksiä humoristisessa valossa. Kun edessä on riittävän suuri läjä paperisilppua, on aika siistiä leikkeet ja yrittää sommitella ne järkevästi alustalle. Omasta mielestäni vähemmän ei ole enemmän tässä tapauksessa, vaikka näpertely saattaakin ruveta puuduttamaan. Itsehän heittäydyin vielä niin hurjaks, että jääkaappirunomagneeteista inspiroituneena tein satunnaisista tekstinpätkistä jokseenkin abstraktin runon kortin kääntöpuolelle. Runosta en ottanu kuvaa, mutta tässä kuitenkin lopputulos lahjapullon seurassa:

Itse juhlista ei nyt valitettavasti oo kuvia, koska en ottanu omaa kameraa mukaan. Tosin tiiä onko ne muittenkaan otokset julkaisukelposia, hahha...

Vuorokausi pullollaan rakkautta

2011-11-18T19:46:00.001+02:00

... Itse asiassa reilu vuorokausi. Lähdin eilen käymään ensimmäistä kertaa serkun perheen luona Pieksämäellä. Ei oltukaan nähty sitten kesän, joten olikin korkee aika päästä vaihtamaan kuulumisia ja paijaamaan keväällä syntynyttä Tatua. Ainahan vauvat on ihania, mutta Tatu on niin lutunen, ettei osaa oikein muuta sanoa ku tui tui :D Kaveri koitti jo vähän jutella, ja lattialla ois ollu kova hinku mönkiä etiäpäin. Väsymyskiukuissaankin Tatu on suloinen: pieni parkaisu, jota seuraa pitkä alahuuli. :') Serkku vähän kyseli meikäläisen vauvakuumeen tasosta, mutta vielä ei taida olla pikkuserkkujen teon aika... Tyydyn toistaseks harjottelemaan näitten sukulaislapsosten kanssa.

Tuntuu että oon vieläkin niin Tatun lumoissa, etten osais oikein muusta kirjottaa. Toki sekin oli tosi piristävää, että pääs juoruilemaan serkun ja miehensä kanssa. Vaikka elämä on ohjaillu serkkuja eri suuntiin, on kiva huomata, että se lapsuudessa syntynyt side kestää. Juttu luistaa pitkänkin tauon jälkeen, mut tietty ois mukava olla tiiviisti yhteyksissä. Siinäpä ne jokaisen omat, erilaiset kuviot tuleekin vastaan: tämä Pieksämäenkin serkku elää luonnollisesti pitkälti lapsen ehdoilla, siinä missä ite oon oman elämäni herra (rouva, neiti, mikä?), joka viipottaa paikasta toiseen ja tuskailee toissijaisten asioiden kanssa. Toisaalta kun on vapaa menemään, miksei sitten vaikka kuukausittain pyörähtäis eri sukulaisten nurkissa? Aina on olevinaan joko kauhee kiire tai sit liian väsyny olo. Jos tekisin uuden vuoden lupauksen, se vois olla, että rupeisin ahdistelemaan säännöllisesti sukulaisia.

Mutta joo. Kotiuduin neljän jälkeen, ja voi Jeesuksen v***u, ku päivä hämärtyi jo junamatkan aikana. Kaveri kerto ostaneensa kirkasvalolampun - harkitsen itse samaa. Ei mun mielestä tää pimeys inhottanu viime vuonna yhtä paljon. Ostin viiniä siltä varalta, että huomenna tekis enemmän mieli sitä ku kaljaa. Huomenna on siis kaverin synttärit/pikkujoulut. No, tässä nyt sit lipittelen huulet sinisinä tuota jumalten juomaa. Illan kruunaa äänentoistohärvelit, jotka saapui tossa pari päivää sitten. Logitech teki hyvän tarjouksen, minä lankesin. Hyvin rokkaa!

Mulla on kuulemma mummosyndrooma, kun käyn tarkastelemassa nukkuvaa lasta :c

Tatun uus hattu oli melkein passeli ;D

Oinostelua

2011-11-16T14:42:00.001+02:00

Enhän minä voi olla hiljaa, kun perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen latelee jälleen viisauksiaan. Oinonen kertoi Iltalehdelle skippaavansa Linnan juhlat, koska "homojen tanssiminen loukkaa minua henkilökohtaisesti. Eräs sotaveteraani on minulle jo ihmetellyt, kuinka on mahdollista, että homot tanssivat Linnassa. Kyllä se minustakin vähän outoa on". Pentin mielestä itsenäisyyspäivän vastaanotolle pitäisi kutsua enemmän sotaveteraaneja ja tavallista kansaa.

Mää en oikein ymmärrä Oinosen logiikkaa. Lähdetään nyt vaikka siitä, että Linnan juhlat on aina ollut tilaisuus, jonne on kutsuttu virkamiehiä, poliitikkoja, vähemmistöjen edustajia, urheilijoita, kulttuuri-ihmisiä ynnä muita merkkihenkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet suomalaiseen yhteiskuntaelämään. On haluttu muistaa porukkaa, joka työllään on edistänyt meille kaikille tärkeitä asioita. Ruohonjuuritasolla on takuulla monen monta vaikuttajaa, joka ei panoksestaan huolimatta kuulu kutsuvieraslistaan. Samoin on niitä pieniä ihmisiä, kuten kodittomat, joiden näkyvyys toisi paremmin tapetilla yhteiskuntamme epäkohdat. Sitä Oinosen mainitsemaa tavallista kansaa on joka junaan ja asemalle, mutta mitenhän meidät tavikset saataisiin mahdutettua siihen rajalliseen tilaan, joka tuntuu jo nyt olevan liian ahdas juhlavieraille? Millä perusteella Oinonen jakaisi kutsut? Linnanjuhla-arvonta käyntiin, vai? Sitä paitsi, eivät ne linnaan kutsutut tietääkseni mitään yli-ihmisiä ole.

Mitä tulee sotaveteraaneihin, yksien Linnan juhlien sijasta pitäisin tärkeämpänä keskustelun herättelyä koskien veteraanien jokapäiväistä arkielämää. Suomen sotaveteraanit alkavat olla aikamoisia ikänestoreita, joilla ei välttämättä ole voimia lähteä Linnaan asti juhlimaan. Miun puolesta kaikki sotaveteraanit vois kutsua juhliin, mut minkäs teet jos ei kykene lähtemään. Turha se on Oinosenkaan ketään sinne väkisin raahata.

Tottahan vanhan kansan ihmisiä ihmetyttää, että maailma menee eteenpäin ja homotkin saavat olla vapaasti mitä ovat ilman, että joku työntää aseen piippua ohimoa vasten tai uhkaa heittää vankilaan. Se on tätä nykypäivää, eikä ikäihmisten tarvitse sitä ymmärtää. Sen sijaan on pöyristyttävää, että kansan edustaja (kyllä, erikseen tässä tapauksessa) itkee lehtien sivuilla, kuinka outoa homoparin tanssiminen on. Mitäs outoa siinä on? Samat askelkuviot, joskin viejän roolista pitää erikseen sopia. Melkein naurattaa, että jonkun tanssiminen voi loukata henkilökohtaisesti jotakuta ulkopuolista. Sitten ymmärtäisin, jos vaikka Jani Toivola räikeästi flirttaillen veisi Oinosen miesystävän tanssin pyörteisiin. Oinonen on kai yksi niistä, jotka pitävät Raamattua lakikirjanaan, mutta Raamattu ei kiellä tanssimista, enkä usko että siellä on merkintää myöskään "homotanssin" syntisyydestä.

Nyt vähän mietin, että miks edes provosoiduin tuosta Oinosen letkautuksesta. Johan kaveri niille koira-kommenteillaan aikoinaan menetti kaiken uskottavuutensa silmissäni. Tosin en ollut tainnut tuota ennen kuulla koko Penasta mitään, joten mitään uskottavuutta ei kyllä koskaan ollutkaan. Miun puolesta äijä saa aivan vapaasti jättää Linnan juhlat väliin, se on suorastaan toivottavaa. Mielestäni juhliin kuuluu tietty glamour ja ennen kaikkea sivistyneisyys. Moukkamainen käytös ei mahdu Presidentin Linnaan.

Formspringii

2011-11-14T23:11:00.001+02:00

Moi. Ei mulla nyt muuta kuin että kaikki tutut ja tuntemattomat voi pommittaa kysymyksillä osoitteessa http://www.formspring.me/BloodOnMyNeck. Laittakaahan hyvän maun rajat venymään ja paukkumaan. ;)

Isänpäivä

2011-11-13T19:20:00.001+02:00

Koska tässä on tullut oltua ihan kylliksi tien päällä, en lähtenyt kotikonnuille isänpäivän viettoon. No, iskällä oli kuulemma työpäiväkin, että buu vaan. Jotenkin tää päivä on kuitenkin noteerattava, joten kirjotan, kun en puhuakaan osaa. Tokkopa iskä tätä lukee, mut mistäs sitä koskaan tietää, mikä nörtti siitä on salamyhkäisesti kuoriutunu!

Olin viis vuotta meidän perheen ainut lapsi ja vissiin aika lailla isin tyttö. Äiti on kertonu, että olin aina iskän mukana tekemässä autoremppaa ja sellasta. Hämärästi muistan itekin jotain tollasta. Iskä oli vapaapalokuntalainen ja hengailtiin usein paloasemalla. Pyysin iskää hakemaan paloautosta limua, ja iskä toi.

Kun olin pieni, iskä oli YK-joukoissa rauhanturvaajana. Joltain reissulta se toi miulle Lego-poliisiaseman, joka on vieläkin tallessa, vaikka osia on tietysti hävinnyt. Silti tuosta tulee ajasta tulee ensimmäisenä mieleen muisto siitä, kun itkettiin äitin kanssa ikäväämme.

En muista, että meillä ois iskän kanssa koskaan ollu kunnon riitaa. Iskä ei suutu helposti. Se on tyyni ja ymmärtäväinen. Ilman näitä ominaisuuksia ei varmaan miulla tai veljelläni ois ajokorttia - iskä siis opetti meidät ajamaan. Itselläni oppi tuli ojankin kautta, mutta mitäs tuosta: iskä kipaisi hakemaan traktorin ukilta ja mummolta, hinasi auton hangesta ja ei kun matkaa jatkamaan.

Iskä on myös huumorintajuinen - siitä oonkin jo täällä blogissa maininnut. Fiksukin se on kuin mikä, eikä tää ole subjektiivinen mielipide. Iskä on aina valmis auttamaan toisia ja laittamaan muiden edun omansa edelle. Ei se silti mikään tahdoton vässykkä ole.

Ois paljon muutakin sanottavaa, mutta lyhyestä virsi kaunis. Meijän iskä on paras iskä, siinäpä se pähkinänkuoressa. Tulipas muuten aika auto-painotteinen kuvaus... No mut iskä onkin automies.

Iskä ja minä Arabiemiraateissa vuonna 2000

PS. On miulla myös kaks maailman parasta ukkia, vaikka toinen heistä ei enää tässä maailmassa tallustelekaan.

Ei itketä lauantaina

2011-11-12T18:35:00.001+02:00

Oon koittanu tänään psyykata itteeni ja katella maailmaa optimististen lasien läpi. Ei oo menny ihan putkeen, mutta ainakaan ei oo yhtä painostava olo kuin eilen. Yritän ryhdistäytyä entisestään. Vaikeudet vahvistaa, virheistä oppii ja sitä rataa.

Murheissani märehtimisen sijaan kerron niistä jutuista, jotka on tänään tuonu iloa elämään:

Jaksoin heti aamupuhteiksi puunata vessaa. :D Rättiin tartuttuani intouduin vielä hinkkaamaan pesukoneesta pinttyneet liat. Oon niin ahkera.
Aamupala - ruisleipää ja iso muki kaakaota (kevytmaitoon) - ja Salkkarit oli jälleen toimiva yhdistelmä.
Perehdyin kolmannen sektorin toimintaan eri Euroopan maissa. Sain paitsi hyödyllistä informaatiota, myös varmuutta gradun teon suhteen. Mulla on käsitteet, aiempaa tutkimusta ja pian toivottavasti empiirinen aineisto. Kia 1 - gradu 0.

Lyhdyn polttamisen aikakausi alkoi tänään

From outside in

Viihdyn kämpässäni hyvin. Ehkä vähän liiankin hyvin, kun en malttanut lähteä viemään edes roskia... Ehtii sitä huomennakin.
Kokkailin pitkästä aikaa kunnolla itselleni. Pyöräytin tollasen kreikkalaishenkisen papu-tomaattipadan, jonka ohjetta ex-poikaystävä taannoin tuunasi ja minä vielä pikkasen nyt omassa kyökissäni. Tähän versioon tuli siis

- noin desi soijarouhetta

- noin 2 dl vettä

- sipuli

- kesäkurpitsa

- valkoisia papuja tomaattiliemessä (tosin valuttelin lientä pois)

- 500g paseerattua tomaattia

- juustoraastetta

- feikkifetaa eli salaattijuustoa

- grillimaustetta, pippurisekoitusta, suolaa ja ripaus chiliä

Ensiks keittelin soijarouheen vedessä. Jätin rouheen aika nestemäiseksi ja heitin viipaloidut sipulit sekaan pehmenemään. Maustoin ja annoin muhia sillä välin, kun pilkoin kesäkurpitsan. Voitelin uunivuoan oliiviöljyllä kiinteän rasvan puuttuessa taloudestani. Pilkotut kesäkurpitsat vuokaan, päälle soijarouhesipulihässäkkä, pavut ja paseerattu tomaatti. Sekoitus ja uunin keskitasolle noin 200 asteeseen. Annoin padan olla uunissa muistaakseni parisenkymmentä minuuttia, ennen kuin mätin pinnalle juustoraasteen ja salaattijuuston. Katsoin, että kesäkurpitsan kuori oli alkanu rypistyä, ja päättelin siitä juustovaiheen saapuneen. Ruoka oli juustoineen uunissa vielä noin vartin verran ja hauduttelin sitä myös tovin jälkilämmöllä. Parhaitenhan kypsyyden yleensä havaitsee juuston rusketuksesta, mutta tässä käytettiin Xtra-juustoraastetta, joka ei oikein ota väriä pintaan. Kannattaa antaa vetäytyä hetken, koska pata oli aika luirua. Toinen vaihtoehto on toki käyttää paseeratun tomaatin sijasta tomaattimurskaa tms., joka tekee sapuskasta kiinteämpää. Hyvää se oli kyllä näinkin, vaikka itse sanon!

Loppupäivä taitaa mennä tietokoneen näyttöä tuijotellen. Onneks pakastimessa on jäätelöä. Aloin tossa kattomaan leffaa Our Idiot Brother, jonka kohta tiirailen loppuun. Tähän asti vaikuttanu ihan hyvältä. Jenkkikomedia on aika hyvä lääke alakuloon.

Ai niin, luin viime yönä Dorian Grayn muotokuvan loppuun. Olipahan melkoinen tarina. Kirjotan varmaan taas jonkun kirja-arvostelun, koska niitten tekeminen on hauskaa, vaikken oikeestaan tiedä kirjoista hevonpersettäkään. Täytyy vaan ensin selata kaikki mahtavat viisaudet, joita Wilde on teoksessa viljellyt. :P Jotta lukemiset ei edelleenkään luisuis pelkästään tieteellisen tekstin puolelle, otin hyllystä työn alle Maria Jotunin Huojuvan talon. Aika kaunistelematonta ihmissuhdekuvausta alusta alkaen. Mielenkiintoista nähdä, kuinka parisuhdeväkivaltaan on suhtauduttu Jotunin elinaikana, ennen viime vuosisadan puoliväliä. No, ei siitä sen enempää nyt. Stay tuned...

Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa

2011-11-11T21:28:00.001+02:00

Voi luoja, kuinka nautin tästä epäonnistumisen fiiliksestä. Vähän sellanen I fail @ life -meininki. Tuntuu, että täytyy pitkästä aikaa oikein tehdä töitä pysyäkseen kasassa. Ehkä se on vaan tää elämäntilanne, jonka takia sinänsä mitättömätkin vastoinkäymiset meinaa ajaa hulluuden partaalle. Tai vähintäänkin itsesääliin. Vastahan eilen puhuin äitin kanssa, että elämä on sitä, mitä siitä tekee. En voi sietää itsesääliä muissa ihmisissä, mutta eipä se omallakaan kohdalla kovin mairitteleva tuntemus ole. Ärsyttävintä on se, että tiiän pystyväni halutessani vaikka mihin (no melkein), mut silti välillä meen sieltä missä aita on matalin, vaikka seurauksena on ennen kaikkea paha mieli itselle. Mitä lie mukavuudenhalua, laiskuutta - alisuorittamista yhtä kaikki. Hyi. Voiko vedota siihen, että tässä on nyt tapahtunut kaikenlaista, eikä välttämättä kiinnosta panostaa kaikkeen täysillä? Vai onko tuokin vain tekosyy, jolla yritän pakoilla vastuutani? Äh, sekin vituttaa että tää sama vinkuminen jatkuu jo kolmatta postausta. Nyt saa riittää.

Oon pyytäny anteeks.

Pertti Töttö - Pirullisen positivismin paluu

Graduahdistus

2011-11-09T00:07:00.000+02:00

Meinasin, etten kirjota blogiin mitään kovin henkilökohtaista, varsinkaan jos se liittyy negatiivisiin tuntemuksiin. Tää on nyt niillä rajoilla, että lakkaanko kirjoittamasta vaiko en. Jos luette tätä, en kyennyt hillitsemään itteeni.

Oon tässä kuulostellut olotilaani, enkä voi kehua sitä kovin kaksiseksi. Tiiän kyl, että itku pitkästä ilosta ja silleen, mutta kun itkukaan ei tuu. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, jätin menemättä maanantaiseen seminaariin, jonne ois kaikesta päätellen pitäny hilautua vaikka pää kainalossa. Mitään peruuttamatonta tuskin tapahtui, mutta oon potenu aivan musertavaa morkkista ton takia. Miettiny, että saankohan potkut graduryhmästä ja sit gradu viivästyy ja kaikki muukin rupee menee päin helvettiä ja porukka kattoo vierestä miten oon pilannu elämäni. Kyllä, yhden saatanan tutkimussuunnitelman esittelyn viivästymisen takia.

No, morkkis on jo helpottamaan päin, kun oon saanu aseteltua asioita oikeisiin mittakaavoihin. Ei se oikeesti noin vakavaa oo. Sen sijaan oon huomannu, kuinka suuret paineet oon ottanu itelleni tosta graduprosessista. Oon opiskelijana melkeinpä aina pyrkiny tekemään parhaani, joskaan aina se ei oo onnistunu syistä, joita en tässä nimeä. Haluun onnistua ja haluun, että pääsen onnistumisten kautta eteenpäin elämässäni. Kilpailu työmarkkinoilla on kovaa, ja uskon tän työharjoittelun/gradun vaikuttavan vahvasti mahiksiini työllistyä valmistumisen jälkeen. Paineet ja hämmennys on saanu aikasiks sen, että pelkään kauheesti epäonnistumista. Minuu graduahdistaa!

Työharjoittelupaikkani henkilökunta on mukavaa väkeä, joka on antanu miulle hyvin vapaat kädet työni suhteen. Heidän kanssaan on mutkatonta keskustella graduun liittyvistä asioista ja brainstormata tutkimusta parempaan suuntaan. Silti välillä, nyt enenevissä määrin, tuntuu että oon aivan hukassa. Just kun saan kiinni punasesta langasta, se lipee miun sormista. Hypoteeseja ja teorioita on vaikka muille jakaa, mutta empiirinen aineisto on hakoteillä. Mitä tutkin? Ketä haastattelen? Mitä kysyn? Sopiiko valitsemani metodi analyysiin? Tsiiiiiiiisus.

Tässä lähipäivinä pitäis lähettää harjoittelupaikkaan tutkimusasetelma, jossa avaan sitä sekasotkua, joka päässäni velloo. Pääsin sentään jo alkuun, mutta en tiiä onko siitä selostuksesta mihinkään. Huomenna väännän vaikka väkisin alustavan haastattelurungon. Haen myös kirjastosta menetelmäkirjallisuutta. Vakaa suunnitelma on, että pyhitän loppuviikon gradulleni. The best defense is a good offense.

Reissussa

2011-11-08T21:39:00.000+02:00

Olin melkein kaksi viikkoa reissaamassa, ensin Puumalassa, sitten Helsingissä. Piti vähän päästä tuulettamaan ajatuksia ja nauttimaan läheisten seurasta. Helsinkiin tosin vei ensisijaisesti yks työharjoittelujuttu, mutta pääsinpä siinä sivussa osallistumaan myös eeppisiin halloween-bileisiin. Tää on nyt taas enempi tällanen kuvapostaus, koska näitten kuvien kanssa taisteleminen oli niin vaivalloista etten jaksa ruveta väkertämään pitkiä selostuksia. :D

Piharakennus syksyisten pensaiden saartamana

Näyttää, että tanssin meidän kissan haudalla, mut oikeesti siivosin lehtiä hautakiven eestä :c

Naapurin pappilan navetta

Sitten ollaankin Hulsingissa taiteilemassa etikettiä palkintopulloon

Tuutikki työntouhussa

Candy cone -taikinaa

Samaa kuin yllä

Legendaarisen Joulusokin punaviiniversio

Kuppikakkutehdas

Kirkko Suomusjärvellä (niin, kävin sielläkin)

Igoriinan miehen perheen mökillä tykätään myyristä

Igoriina aka Kuoleman tytär

Herkku

And the winner is... vuosikertaluumut!

Halloween-kekkereissä tutustuin Paavoon, joka taas teki tuttavuutta robottipäähineeseen

"Jos vähän uskaltais hipaista..." (Blogger käänsi kuvat kyljelleen, sorge)

"Vilkaistaas..."

"Tännehän vois vaikka muuttaa!" (Sitten päähineen omistaja tuli ja hätisteli Paven veke)

Pöydän herkulliset antimet

Hallokatti!

Manaus

Minä kupsahtaneena ohjelmaoppaana ja ihana emäntämme

Tien päällä oli kivaa, mutta kiva on ollut palata arkeenkin. Mitä nyt alkuviikko meni plörinäks, kun en kolmen tunnin yöunien ja syömättömyyden takia kyennyt raahautumaan kouluun. Ehkä voin vielä joskus antaa itselleni anteeks... :P Ja vaikka kaikki olis päin persettä, ainakin mulla on maailman paras perhe ja maailman parhaat toverit.

PS. Jos joku haluaa perehtyä tarkemmin noihin leivonnaisiin, niin täältä löytyy ohjeet niihin ja moneen muuhunkin herkkuun!

Ku muutki ni määki!

2011-10-28T01:16:00.000+03:00

Blogeissa törmää usein kaiken maailman top n-listoihin, ja aattelin tässä illan ratoks tehdä itsekin yhen sellaisen. Sellaisen, jossa on hottixii miähii. Voin väsätä joku kerta naisista samanlaisen, ihan tasapuolisuuden nimissä. Tässä ei oo mitään paremmuusjärjestystä, vaan silmäniloa satunnaisessa järjestyksessä. ;----)

Katoin jokunen aika sitten Kangastuksia-leffan jossa näyttelevä Xavier Dolan jäi mieleen. Dolan on myös ohjannut kyseisen elokuvan. Nuorihan se on, ja ainakin roolihahmo oli miehiin päin, mut sivuseikkoja moiset.

Desmond Harringtonin roolihahmo Dexterissä osaa olla kunnon idiootti, mutta ei se onneks hepun ulkonäköä pilaa. ;)

Gaspard Ulliel näytteli Nuoressa Hannibalissa ja jäi sitten vissiin siitä mieleen.

Jake, pitkäaikainen sulhasehdokas.

Listan ainoa muusikko, mutta kuuluu ehdottomasti joukkoon; John Frusciante.

En muista, oonko nähny Jonathan Rhys Meyersin näyttelemistä, mutta ei tässä kisassa mitään taitoja katsota.

Jude Law saa miinuspisteitä uskottomuudesta ja kaljuuntumisesta, mutta on siinä silti karismaa...

Huomenna varmaan kadun tätä postausta, ennen kaikkea Robert Pattinsonin johdosta... Turha tätä on enempää selitellä ku vahinko on jo tapahtunu.

Oon varmaan altistunu liikaa Ryan Reynoldsin leffoille, kun se onnistui raivaamaan tiensä tälle pyhälle listalle. No mut, Scarlett ei voi olla väärässä, eikä tätä faktaa muuta edes pariskunnan taannoinen ero.

Nyt taitaa olla korkee aika painua pehkuihin. Uskomatonta, kuinka paljon tällasen postauksen tekemiseen paloi aikaa ja energiaa! Gradukin taitaa valmistua pienemmällä panoksella. Mutta onhan se selvää, että tällaisiin tärkeisiin asioihin pitääkin satsata tosissaan. Öitä!

"Olethan onnellinen, kysyvät äidit, kun käymme heitä katsomassa"

2011-10-25T22:49:00.000+03:00

Sain puolitoista viikkoa sitten mummolta lainaan Sofi Oksasen Puhdistuksen, joka on ollut lukulistalla pitkän aikaa. Oksanen on yksi kotimaisista kirjailijasuosikeistani, vaikkei hänen tuotantonsa toistaiseksi laaja olekaan. Oksasen kerronta on soljuvaa ja helppolukuista. Tarinoissa takaumat ja nykyhetki vuorottelevat sujuvasti.

Puhdistus oli ilmestyessään varsinainen mediatapaus. Oksanenhan kirjoitti Puhdistuksen alunperin näytelmäksi, mutta muovasi siitä myöhemmin myös romaaniversion. Laajan julkisuuden vuoksi moni varmaankin tietää teoksen käsittelevän Viron itsenäistymistä ja ihmiskauppaa, jotka kytkeytyvät toisiinsa mielenkiintoisella tavalla tarinan edetessä.

Tarinan päähenkilöt ovat Viron maaseudulla elelevä vanha nainen Aliide ja parikymppinen Zara, jonka Aliide eräänä päivänä löytää pihamaaltaan. Tämä tapahtuu 1990-luvun alkupuolella, Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Kärsineen oloinen tyttö epäilyttää kovasti Aliidea, mutta tämä ottaa hänet kuitenkin kotiinsa. Pikkuhiljaa sekä Aliiden että Zaran kokemukset avautuvat lukijalle. Välillä palataan Aliiden nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen, joita värittävät sota ja kommunistinen sorto, välillä käydään Berliinissä, jossa Zaran unelmat paremmasta tulevaisuudesta murskataan kerta toisensa jälkeen vartioidun huoneen sängyllä.

Zara on hyväuskoinen tytönheitukka, joka joutuu karulla tavalla huomaamaan ihmisten julmuuden. Hän on uhri, mutta hänellä on vielä toivoa. Uhri on Aliidekin, mutta hän tuntuu antautuneen marttyyrimaisesti kohtalolleen ja kovettaneen itsensä. Hän ei koskaan saanut sitä, mitä todella halusi. Hän teki kaikkensa, mutta mikään ei riittänyt.

Vaikka Zaran ja Aliiden kohtaloissa on paljon samaa, en osaa sääliä Aliidea samalla tavalla kuin Zaraa. Aliiden toiminnasta paistaa itsekkyys ja kylmyys. Toisaalta tämän ymmärtää: kun on tarpeeksi kauan kulkenut toisen varjossa ja menettänyt toiselle elämänsä tärkeimmän asian, on kai luonnollista alkaa vaatia omaa osaansa. Lopulta Aliiden kylmäverisyys koituu Zaran pelastukseksi, joten onko sekään sitten pelkästään huono asia? Kolikolla on aina kaksi puolta.

Yksi mielenkiintoisista teemoista kirjassa on sukupolvien välinen ketju. Zara saapuu Aliiden luo pää täynnä kysymyksiä, joihin Aliide ei kuitenkaan halua vastata. Aliide on pahoillaan, kun hänen tyttärensä ei piittaa sadon säilömisestä, mutta suvun tarinoita hän ei välitä kertoa eteenpäin. Asiat vaietaan kuoliaiksi. Jälkipolville ei anneta mahdollisuutta ymmärtää ja oppia vanhoista virheistä. Vaikkei Puhdistus varsinaisesti kerro tositarinaa, siinä on viitteitä oikeisiin tapahtumiin. Teos avaa kaunokirjallisin keinoin Viron lähihistoriaa ja sitä ahdistavaa ilmapiiriä, joka maassa vallitsi Neuvostoliiton aikaan. Se on tavallaan kuvaus pahuuden kiertokulusta. Jos kaikki vanhat tarinat olisi painettu villasella, ei olisi tätä kirjaa, eikä nykypolvilla käsitystä menneistä kauheuksista. Mikä pahinta, samanlaisia kauheuksia tapahtuu tänäkin päivänä. Mutta kun ne tiedostetaan ja ymmärretään seuraukset, ehkä ne loppuvat. Idealistista, kyllä, mutta aina voi toivoa.

Mistä elämä alkaa, mihin avaruus loppuu?

2011-10-24T18:01:00.000+03:00

Viime viikonloppu oli juuri sellanen piristysruiske, mitä tarvitsin. Loistavaa seuraa, maukasta ruokaa, eikä juomapuolessakaan moittimista... Kaverini Ellun pikkusisko, joka kaverini hänkin, oli käymässä Helsingistä. Käytiin lauantaina kattomassa Ellun poikaystävän sählyjoukkueen peliä, ja O2 vei hienosti voiton kotiin. Siinä matsin tiimellyksessä tulin siihen tulokseen, etten kyllä jää illaksi homehtumaan kotiin. Ei siis muuta kuin kämpän kautta Lutakkoon ja virittäytymään juhlatunnelmaan.

Oltiin suunniteltu ohjelmaks mm. Singstaria... Itsehän pidän mieluiten briljantit laulutaitoni omana tietonani, ja lähin mukaan peliin vain, koska kilpailtiin huonoimman laulajan tittelistä. :D Se oli jännä, että sitä mukaa kun virvokkeet kohisi kohti otsalohkoa, kilpailu muutti luonnettaan, ja lopulta kaikki yritti pistää parastaan. Alla olevassa kuvassa Mc Soiggis villaisessa ominaisuudessaan rimmaa muut suohon.

Etkoja seurasi luonnollisesti baariin lähtö, ja siitä se alamäki sitten alkoikin. Mietinpä vaan, että mitä järkeä juottoloiden on laittaa yli K18-ikärajoituksia, jos niistä ei pidetä kiinni. Se on helvetin hauskaa jonottaa siinä toivossa, että seurueen junnutkin pääsee sisään, koska ovat päässeet aiemminkin ikärajajouston ansiosta. No okei, paljonhan on kiinni pokesta ja siitä, onko tajunnu anella baarilta sormien läpi katsomista, kun tulossa ois viittä vaille ikärajan alittavaa porukkaa. Onneks rahansa voi viedä aina muuallekin.

Uutta nousua ei tullut ja väsymyskin rupes painamaan. Jäin suosiolla loisimaan ja koisimaan Lutakkoon. Oli hauskaa, kun tuli vanhat soluasumisajat mieleen. Yö päättyi syvällisiin, unenpöpperöisiin eksitentialismikeskusteluihin. Ihan ku pää ei ois ollu pyörällä jo valmiiks...

Kun oltiin saatu kuorittua ruhomme ylös peittojen alta, syöty myöhäinen aamupala, maisteltu tuoreita voipullia, suunnattiin kaupungille takkiostoksille. Miun piti ostaa pikkuveljelle rotsi, mutta eipä löytynyt sitä oikeaa. Sen sijaan bongasin Stadiumista passelin parkan itelleni, vaikken oikeestaan ollu ajatellu uuden talvitakin ostamista ku puolihuolimattomasti. Jos tulevana talvena palelen, sitä seuraavana teen muumit enkä herää ennen kevään ensi säteitä.

Ankaran sovittelumaratonin jälkeen mentiin Foodiin syömään. Paikka oli itelleni uus tuttavuus, joka oli ruvennu houkuttelemaan luettuani jutun kehutusta vegehampparista. Nyt ymmärrän, mistä kehut kumpuavat. Leckaaa, sanois saksalaiset. Tuhti burgeri kasvispihvillä, rehuilla, vuohenjuustolla ja ananaksella. Seuraavan kerran ehkä vaihdan ton vuohenjuuston, koska kokonainen kiekko on aika iso pala purtavaks.

Ähkyisenä polkasin sitten kotiin lahnailemaan. Katoin Easy A:n, ihan mukiinmenevä pläjäys. Sunnuntai-illan ankeus painoi päälle ja päässä pyöri tulevan viikon kuviot. Nyt maanantaikin alkaa olla takana päin, päivä on menny aika nopeasti. Vieläkin mietityttää, mitä viikko mahtaa tuoda tullessaan.

Säga tack

2011-10-23T21:51:00.000+03:00

för kaffet och avskedet
för kyssen och minnet av den
för allt som går sönder
så att jag förstår vad som ännu är helt
för att gå vilse, komma hem och borta bra
för ur och skur, för spaden i jorden
försöka duger och hjärtat i magen

för arbetsdagen och vilan
vinden som vänder och blicken som stannar
för allt som händer bortom min kontroll
för viljan som växer långsamt som en lav på berget
för alla händer som håller mig
riktas mot mig: hej hej, varsågod och välkommen

för dina ord i min mun
din glädje i mitt hjärta
min längtan i dina ögon
din hand på min axel

för det som inte längre är mitt
för det som finns kvar
när jag givit allt jag har att ge

tack

(Cristoffer Svärd)

Uusia juttuja, vanha naama

2011-10-22T14:19:00.000+03:00

Eilisestä sisuuntuneena päätin ottaa huvikseni muutaman kuvan huushollistani. Oon pikkuhiljaa koittanu rakentaa tästä mukavaa pesää itelleni. Välillä tuntuu, ettei mielikuvitus riitä, neliöistä puhumattakaan. Minimalismi on kivaa, kliinisyys ei. Kaikenlaiset pienet sisustuselementit on kivoja, krääsän sekasotku ei. Nyt tätä vois kutsua kai hallituksi kaaokseksi.

Sisustusblogeja ja -lehtiä selaillessani oon viehättyny ajatuksesta hankkia kotiin design-kalusteita ennen kaikkea kestävyyden takia. Huono peruste ei ole miun mielestä sekään, että niiden arvo tuppaa ajan kanssa nousemaan. Niin, ja muotoilu on yleensä omaa luokkaansa. Opiskelijabudjetti rajottaa aika rankasti vaihtoehtoja, eikä tässä todellakaan olla ostamassa mitään 400 euron kattolamppua.

Ylipäätään on alkanu ärsyttää tapa hamuta kaikennäköstä sekunda-lastulevypaskaa, joitten käyttöiästä ei voi olla varma. Hinnat on toki huokeita, mutta se ei juurikaan lohduta siinä tilanteessa, kun hatara huonekalu leviää käsiin. Oon kyllä aina pyrkiny etsimään käytettyjä ja hyvälaatuisen oloisia kalusteita ennen kauppaan säntäämistä. Välillä on onnistanu, ja onneks esimerkiks porukoitten kätköistä on löytyny käyttökelpoista tavaraa. Sen sijaan mm. vuodesohva piti ostaa uutena, koska käytettyjen löytäminen oli niin nihkeetä. Tai sitten olin vaan liian kärsimätön...

Tulipas sisustuspainotteinen alotus, vaikka tässä merkinnässä ei kyllä oo kuin pari kuvaa itse kämpästä... :D No, tässä alla esittelen nyt parit uudet sisustujutut. Ekassa taulussa, tai mikä ikinä onkaan, on meikäläisen sukat jostain reilun parinkymmenen vuoden takaa. Niissä on hämähäkit. Väritkin kohdallaan. Taulu loju ikuisuuden meijän ullakolla, kunnes otin sen mukaani ja kekkasin, että sen voi hyvin ripustaa tuohon tyhjälle seinänpätkälle. Tulilatvakin pääs korkeuksiin, kun tuntu niin typerältä pitää sitä tiskipöydällä.

Kyllästyin seinällä olleeseen lyijäripiirrokseeni ja rupesin miettimään sille korviketta. Itserakas kun olen, kävin läpi muita töherryksiäni ja löysin reilu pari vuotta sitten piirtämäni Morrisseyn kuvan. Kun ei ollut sopivaa taustapahvia, liimailin sanomalehtitekstejä taustaksi. Ajaa asiansa ihan hyvin.

Se siitä sitten. Uutuuksien makuun kun päästiin, esittelenpä hienot popot, jotka ostin kirppikseltä kolmella eurolla. Oon aina toisinaan hipelöiny kaupoissa noita Reebokin varrellisia tossuja, mutten oo raaskinu ostaa. Olivat sopivassa koossa ja sen verran hyvässä kunnossa, että nappasin mukaani. Kotona vaihdoin vanuttuneet nauhat noihin punaisiin, jotka sain joskus Conssien kanssa.

Kurkistin äsken alas parvekkeelta ja näky oli jokseenkin tämänlainen. Mutainen lehtimeri, ah.

Loppukevennyksenä räjähtäny ja kulahtanu kirjoittaja tahattoman viekkaalla ilmeellä varustettuna.

Still Alive

2011-10-21T19:45:00.000+03:00

Syksy on vienyt mehuja siinä määrin, että bloggaaminen on jäänyt toissijaiseksi. Tai oikeestaan jonnekin kauas, kauas prioriteettilistalla. Paljon ois sanottavaa, mutta tää ei ehkä oo paras paikka jakaa niitä asioita. On kuulunut vuoroin hyvää, vuoroin huonoa. Nyt en osaa sanoa.

Oon fiilistelly kirpsakan viileitä syyspäiviä ja luonnon valmistautumista talven tuloon. Samalla kiroan tuulta, joka tekee pyöräilystä piinallista. Kohta pitäis varmaan pyytää apua talvirenkaiden vaihtoon. Eilisiltana olin näkeväni mustaa jäätä, mutta ehkä se oli vain märkää maata. Ei pimeessä tahdo saada selvää. Ja tää pimeys on muuten perseestä. Silti, kun aurinko jaksaa vielä päiväsaikaan paistaa, vedän verhot ikkunan eteen ja nyhjään hämärähkössä asunnossani.

Tässä elämäntilanteessa parasta on se, että sain ihan yks' kaks' yllättäen harjoittelupaikan. Eilen just ihmettelin kavereille sitä, että vielä reilu kuukausi sitten valittelin harjoittelupaikan saamisen vaikeutta ja nyt paahdan duunia täyttä häkää, enkä joutunu näkemään edes pahemmin vaivaa sen eteen. Paikat on pitkälti pääkaupunkiseudulla, ja itse asiassa niin on tämä omanikin. Sattui vaan niin hyvä tuuri, että pystyn työskentelemään Jyväskylästä käsin. Harjoittelu ei edes hidasta valmistumista, koska pystyn hyödyntämään työpanostani gradussani.

Nyt elättelen toivoa siitä, että harjoittelu avaisi ovia opiskelun jälkeiseen työelämään. Kaipuu pois Jyväskylästä on aika kova. Vanha kaveriporukka on pikkuhiljaa valunu etelään, ja sinne mielisin minäkin. Suomalaisittain suurkaupungin sykkeeseen. En koe, että Jyväskylällä ois miulle mitään annettavaa sen jälkeen, kun saan maisterin paperit kätösiini. Haaveilen taas asuvani jossain vanhassa kerrostalossa, korkeakattoisessa asunnossa, jossa olis korkea(t) ikkuna(t) ja niiden alla ikkunalauta. Siellä sitten istuttais tovereiden kanssa viiniä lipitellen ja enemmän tai vähemmän henkeviä keskustellen. Pääasia on kuitenkin se, että pääsisin ympäristöön, jossa voin hengittää ja olla oma itteni. Toki noi onnistuu myös nykyisessä olinpaikassani, mutta kyllä tää vaan jotenkin on pelkkä välitila. Ei tänne pysty jäämään elämään puoliteholla jotain pikkukaupunkielämää. Niinku eräs fiksu kaveri kerran sano, sen on oltava joko syvä maaseutu tai iso kaupunki, jos meinaa viihtyä. Alan pikkuhiljaa ymmärtää tätä ajatusta. Olkoonkin, että mustavalkoisuus on perseestä.

Mietin päivemmällä, että koittaisin räpsiä jotain kuviakin tähän. En sitten jaksanu. Siis viitsiny. Ehkäpä seuraavaan postaukseen sitten. Omasta mielestäni ainakin on vähän tylsää lukee blogeja, joissa ei oo kuvia, paitsi jos teksti on tosi hyvää tai vähintäänkin provosoivaa. Tää nyt ei oo kumpaakaan ja siks ottaa päähän. No, juon olutta ja kohta en edes muista koko asiaa. Kivaa viikonloppua ppl.

Välinpitämättömyys on maailman palkka

2011-09-13T23:40:00.000+03:00

Sain luettua tänään loppuun American Psychon. Teos hyppäsi monestakin syystä yhdeksi vaikuttavimmista mitä olen lukenut. Yritän tuoda esiin joitakin kirjan herättämiä ajatuksia spoilaamatta, ainakaan kovin pahasti.

Kirjaa ostaessani tiesin perusjuonen: jenkkijuppi elää leveää elämää New Yorkissa ja siinä sivussa lahtaa jengiä. Patrick Batemanin hahmo toimii kertojana, ja teksti on kirjoitettu preesensissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nämä seikat tekevät tarinasta todentuntuisen - kaikki tuntuu tapahtuvan nyt, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin 80-luvun loppupuolelle. Kerronnan intensiivisyys on ailahtelevaista, ja sitä rytmittää hauskalla tavalla Batemanin artistiarvostelut. No, totta puhuen ainakin omasta mielestäni ne ovat vähän puuduttavia. Pitihän ne lukea kuitenkin.

Bateman esitetään (tai esittää itsensä) kirjassa aika ristiriitaisena veikkona, mikä ei lienee yllätys. Hän on todella älykäs (valmistunut Harvardista), sivistynyt ja tyylitietoinen. Ulkonäön, niin omansa kuin muidenkin, suhteen hän on suorastaan sairaalloisen pikkutarkka. Tarinan edetessä Bateman tulee koko ajan tietoisemmaksi oman itsensä paradoksaalisuudesta, jolloin hänen otteensa alkaa lipsua. Bateman on ahdistunut ja turhautunut. Hänen seksuaalisuutensa on kieroutunut. Ainoa todellinen nautinnonlähde on kiduttaminen ja murhaaminen, jos loppujen lopuksi sekään.

Batemanillä on laaja tuttavapiiri, josta tosin osa sekoittaa hänet aivan muihin henkilöihin. Hänen sosiaalinen elämänsä on siis vilkasta, mutta kovin pinnallisiin suhteisiin perustuvaa. Bateman ei välitä kenestäkään, eikä kovin moni liioin hänestäkään. Komea mies saa toki naiset lakoamaan, mutta Bateman ei osaa ottaa vastaan rakkautta, vaikka sitä tarjottaisiin hopeavadilla. Silti hän janoaa sitä, että joku rakastaisi häntä.

Kirjassa kuvataan hyvin modernia yhteiskuntaa, jossa hedonistiset pintaliitäjät yrittävät paikata sisäistä tyhjyyttään rahalla, materialla ja päihteillä. Päällisin puolin kaikki on täydellistä, mutta pinnan alla kuohuu. Patrick Bateman on lähtöisin varakkaasta, kaiken perusteella jokseenkin dysfunktionaalisesta perheestä. Oma tulkintani on, että lapsuudessa ja nuoruudessa koettu rakkaudettomuus on suistanut Batemanin mielenterveyden raiteiltaan. Hänen oma menestyksensä työelämässä ja sen tuoma mammona eivät muuta tilannetta. Hänen on paettava äärirajoilla pysyäkseen edes jotenkin kasassa.

Vaikka American Psycho on groteski kuvaus psykopaatista, joka vie ihmishenkiä mitä kamalimmilla tavoilla, riipaisevinta on se, kuinka välinpitämättömästi tähän hirviöön suhtaudutaan. Bateman raottaa salaisuuttaan enemmän tai vähemmän avoimesti monessa tilanteessa, mutta kukaan ei ota häntä vakavasti. Ihmiset sulkevat silmänsä täysin pahuudelta pysyäkseen järjissään järjettömässä maailmassa. Mikään ei haittaa niin kauan kuin julkisivu pysyy pystyssä. Jos on paha olo, vedetään nappeja tai tapetaan kadunmies. Yks hailee, jokaisen oma asia.

Herää vain kysymys, voisiko tällainen olla todellista äärimmäisen individualisoitumisen tilassa. Toisaalta kyllähän aina silloin tällöin tulee esiin tapauksia, joissa julkisen ja yksityisen raja on vedetty niin tiukaksi, että kukaan "ulkopuolinen" ei katso asiakseen ilmoittaa esimerkiksi muijaansa hakkaavan naapurin tekosista. Tahdikas toisten asioihin puuttuminen on kuitenkin osoitus välittämisestä, siinä missä rajat ovat osoitus rakkaudesta. Yksityisyyttä pitää kunnioittaa, mutta ei yksinäisyyttä.

Havaintoja

2011-09-01T18:05:00.000+03:00

Pahoista aavistuksista huolimatta flunssa ei ainakaan tänään oo ottanut kunnolla puhjetakseen. Olo on ollut tukkoinen, mutta normalisoitunut aika hyvin poikaystävän tuomien lääkkeiden ansiosta. En oo vuosikausiin suostunu juomaan noita oraaliliuoslitkuja-mitälie, koska niitten aromit ei oo juurikaan kutkutelleet makuhermojani. Nyt sitten tuli käsky juoda kuumaa, ja täytyy sanoa, ettei tuo nyt niin pahaa ollukaan ku muistelin. Vähän niinku nestemäinen kurkkupastilli.

Aamusella lehteä lukiessani törmäsin aika hauskaan eläinlääkäriaseman mainokseen. En tiedä, oonko jotenkin jälkeenjäänyt poliittisen korrektiuden suhteen, mutta mistä lähtien eläinten lopettamista on kutsuttu eutanasiaksi? Okei, monelle lemmikki on kuin perheenjäsen, jolloin on ihan ymmärrettävää suhtautua hienovaraisesti sen lähestyvään kuolemaan. Kannatan vankasti eläinten oikeuksia, mutten kuitenkaan osaa rinnastaa eläimiä ihmisiin. Tällaset pikku jutut pistää miettimään, kuinka joillakin tuo pikkuruinen lajien välinen ero on päässyt hämärtymään. Lemmikki saattaa saada enemmän huomiota kuin omat lapset. Kysynpä vaan, että se Mustiko pitää siusta huolen sitten, kun oot ite hoitoa ja huomiota vaativa raihnainen vanhus? Innolla ootan, millon seurakunnat alkaa pitää siunaustilaisuuksia eläimille.

Tänään kävin myös vihdoin ja viimein tulostamassa ne esseet, jotka oli alunperin tarkoitus palauttaa heinäkuussa... Enkä tosiaan jaksanu käydä palauttamassa niitä vieläkään, mutta huomenna on päivä uus. Sen sijaan koukkasin hakemaan uuden ja toivottavasti viimesen lukuvuositarran opiskelijakorttiin. Samalla sain käsiini tän lukuvuoden JYY-kalenterin. Parannusta edellisiin verrattuna on kovat kannet (plussaa hauskasta kansikuvasta) ja selailua helpottavat irrotettavat kulmat, mutta sisältö oli vähän pettymys. Merkinnät joutuu kirjottamaan pienellä piperryksellä, eikä takasivuilla oo tyhjää muistiinpanoja varten. Kalenterissa on kuitenkin onneks viime vuosien tapaan paljon nippelitietoa ylioppilaskunnasta - sitä on hyvä tankata tylsillä luennoilla. ;)

Kohta onkin taas viikonloppu. Suunnitelmissa joutenoloa ja ehkä pienimuotoista herkuttelua. Mieli on ainakin tässä vaiheessa avoin spontaaneille kivoille jutuille. Palaan asiaan tai toiseen tuonnempana...

Harmaan päivän valopilkkuja

2011-08-31T21:08:00.001+03:00

Tiedättekö mitä tulee, kun yhdistää stressin, kaljoittelun ja sienimetässä märin jaloin rämpimisen? Kyllä, syysflunssa. Tai ainakin eilisestä lähtien on ollu sellainen olo, että joku pöpö on ottanu meikäläisestä väliaikaisen majapaikan itselleen. Saas nähdä mitä metkuja se ens yön aikana miun varalle kehittelee.

Olo on ollut vetelä, mikä ei sinänsä haittaa, koska tässä saa vielä jonkun aikaa ottaa rennosti opiskelujen suhteen. Sain sen verran aikaisiksi, että kipaisin kaupassa hakemassa varmuuden vuoksi apetta, joka menee sairaanakin alas. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että flunssasta tulee kyllä itseään toteuttava ennuste... No mutta, siinä kauppareissulla havaitsin kirpputorin, joka on jostain kumman syystä jäänyt huomaamatta aikaisemmilla kerroilla. Ajattelin piipahtaa, ja muutama hetki siellä sitten vierähtikin. Ostin farkut ja Tintti-sarjakuva-albumin. Farkkuja sovitin vasta kotona ja vähän löysältä vaikuttivat, mutta kyllä niitä voi käyttää. Tintti sitä vastoin oli erinomainen löytö - kirja maksoi vain euron. Oon keränny monta vuotta tuota sarjaa ja huomannu, että (käytettyjen kirjojen) tarjonta on vähäistä ja hinnat korkeella. Kesällä kauhistelin Puumalassa torimyyjän 10 euron hintapyyntöä albumista, ja tämä sanokin sitten, että yleinen hintataso on tuo. Ehkä poikkeus vahvistaa säännön, mut toivon törmääväni vielä moneen muuhunkin poikkeukseen. :D

Perjantaisen tentin jälkeen aloin perehtyä Bret Easton Ellisin American Psychoon, joka on oikein mainio vastapaino tenttikirjallisuudelle. Teoksen pohjaltahan on tehty saman niminen elokuva, ja jos joku ei satu tuntemaan kumpaakaan, juonen keskiössä on 26-vuotias Wall Streetillä työskentelevä, varakas ja trenditietoinen Patrick Bateman. Bateman on kunnon seuramies, mitä nyt tyylitellyn kuorensa alla psykopaattinen murhaaja. Ite en oo nähnyt elokuvaa ja ehkä senkin takia kirja on pitänyt niin hyvin otteessaan. Tänäänkin oon lukenu sen minkä oon jaksanu; jostain syystä luomet lupsaa taas turhan helposti, eikä kyse siis ole kirjan tylsyydestä. Se on varmaan se flunssa, joka väsyttää...

Tilasin eilen Spotify Premium -kokeiluversion, koska mainokset ja rajoitettu kuunteluaika rupesvat tympimään toden teolla. Eilisillasta lähtien oonkin luukuttanu musiikkia sydämeni kyllyydestä. Pakko nauttia nyt kun pystyy, koska ei raaski laittaa vajaata kymppiä kuussa maksulliseen Premiumiin. Mokomat rahanahneet kapitalistit. Tänään on menty pitkälti Juice Leskisen ja Airin tahdissa. Juicen musiikkiin on pitäny tutustua jo pitkän aikaa, mutta viimenen sysäys tuli, kun kesällä otin huomaani iskän Sinä-vinyylin. Onhan se oikeestaan osa yleissivistystä, että tuntee yhden Suomen kovimman sanoittajan tuotantoa. Air taas on kivan rentouttavaa taivaanrannan maalailumusiikkia.

Nyt sitten oon vaikian valinnan edessä. Kattoisko Veljemme on nero -jaksoja (:)...) vai jotain leffaa. Tai sitten vaan luen ja jatkan musiikin kuuntelua. Tai jään odottamaan sen flunssan totaalista iskemistä. ;)

http://fuckyeahamericanpsycho.tumblr.com/

Sunnuntaitunnelmia

2011-08-21T22:13:00.001+03:00

Olipahan melkoinen viikko. Sain hoidettua esseet pois alta, ja tenttiin lukeminenkin on sujunu ihan kivasti. Jostain syystä viikonlopun lähestyminen laittoi suun napsumaan. Sanotaan vaikka sitten niin, että piti purkaa paineita ja nollailla, taas vaihteeksi... Eilen Anni tuli käymään miun luona, ja enkös minä pirulainen johdatellu senkin pahoille teille. Mutta me juhlittiinkin Annin vaihtoon lähtemistä, joten annan tämän itelleni anteeks. Sitä paitsi oli varsin hulvaton ilta!

Tää koomapäivä on mennyt pitkälti uudella sohvalla löhöillen. Äsken käväisin parvekkeella haukkaamassa hiukan happea, jota ryyditti grillauksen tuoksut. Eipä se tätä lahnaoloa liiemmin helpottanut. Onneks kohta pääsee nukkumaan, ja huomenna elämä toivon mukaan hymyilee. Lähden käymään taas Puumalassa; pitää mennä imemään kesän viimeiset rippeet (Jyväskylässä ainakin tuntuu olevan syksy jo täydessä vauhdissa :c), lueskella ahkerasti ja ehkäpä piipahtaa yökylässä mummon luona. Nyt kuitenkin meen jatkamaan löhöilyä. Tässä vielä muutama kuva uudistetusta kopperostani:

Daft Punk is Playing at My House

2011-08-16T19:54:00.000+03:00

Jyväskylään paluu sujui odotettua kivuttomammin, joskin tekemistä ja menoja on riittänyt melkein hengästymiseen asti. Meinasin kirjoittaa "hengistymiseen"; liekö joku freudilainen lipsahdus, kun alitajunta anelee hidastamaan tahtia ja etsimään jotain sisäistä rauhaa... No joo.

Elokuu on ehtinyt jo puoliväliin. Kesä tuntuu kaukaiselta muistolta, kun katsoo ulkona vellovaa harmautta. Olen antanut deadlinejeni (tuo sanahirviö ei voi olla edes oikeaoppista finglishiä) venyä ja paukkua, mikä tarkoittaa, että leijonanosa kesän koulutehtävistä on kasaantunut tälle kuulle. Yhden esseen sain onneksi jo hakattua valmiiksi, ja toinenkin pääsi alkuun yllättävän sulavasti. Siihen päälle vielä kolmen tenttikirjan lukeminen, ni ei ainakaan voi valittaa tekemisen puutetta.

Viime(kin) viikonloppu meni ihan pipariks opiskelujen suhteen. Lähdettiin tosiaan viettämään miekkosen papan synttäreitä, ja itselläni oli jalo aikomus lähteä muistiinpanojen kimppuun kahvittelujen jälkeen. No, niinhän siinä sitten kävi, että porukka sai suostuteltua meikäläisen jäämään illanviettoon. Ei niitten kyllä tarvinnu edes kovasti yrittää... Oon kuitenkin tyytyväinen että jäin, koska se oli hyvä tilaisuus tutustua uusiin ja ennestään tuttuihinkin ihmisiin rennossa ilmapiirissä. Jäi hyvä mieli.

Synttärikortti/-lahja sotkujen keskellä

Tässä kaiken muun riehumisen ohella oon laittanu omaa kämppääni uuteen uskoon. Koska vein mun 120-senttisen sängyn pikkuveljelle ja poikaystävän ilmapatja ois täyttänyt koko luukun, laitoin vuodesohvan tilaukseen. Sellainen olis ehkä kannattanut hankkia jo vuosi sitten muuttaessani tänne. Heivasin kirjoituspöydän parvekkeelle odottamaan jatkosijoituspaikkaa, ja laitoin ruokapöydän sen tilalle. Kirjahyllyn kaadoin kyljelleen, jotta saan ängettyä enemmän tavaraa sen päälle. Istutin myös huonekasvit uusiin ruukkuihin, jes. Valitettavasti sohva on yhä teillä tietämättömillä, joten ahkeroinnin lopputuloksesta ei ole vielä kuvamateriaalia, mutta tässä pieni vaiheiluotos:

Huhhuijakkaa...

2011-08-09T22:41:00.000+03:00

... johan oli viikonloppu. Ei menny ihan suunnitelmien mukaan, mutta onneks oli sentään hauskaa pääasiassa. Kemmakkameininkiä en lopulta juurikaan nähnyt, koska intouduin viettämään sekä perjantain että lauantain mökkeilyn merkeissä. Sehän ei vielä riittänyt, joten sunnaritkin löysivät paikkansa agendalta. Luulis sitä tähän ikään mennessä oppineen yhtä sun toista juhlimisesta, mutta no... Ahneella on paskanen loppu. Tai vähintäänkin kuuma yöllinen kohtaaminen liskojen kanssa sekä päätä pakottava henkinen tuska. Kyllä tää vielä iloks muuttuu taas, luotan siihen. Tosin viinakset saa nyt toistaiseksi mennä toisten kurkkuihin... :P

Huomenna pitäisi palata Jyväskylään hoitamaan asioita ja juhlimaan poikaystävän papan synttäreitä. Pakko siinä sivussa koittaa skarpata myös opiskelujen suhteen. Mää en haluais... Eikö voisi vain kääriytyä peittoon ja antaa kaiken ikävän ja tylsän valua ohi huomaamatta? No, tiiän kyllä varsin hyvin ettei se käy. Tuntuu, että oon viime päivinä ottanut vähän liikaakin vapauksia itselleni. Oon sanonut ja tehnyt asioita, jotka moni olis varmaan mieluusti jättänyt kuulematta ja näkemättä. Tää olkoon julkinen anteekspyyntö kaikille läheisilleni, joille aiheutin turhaa huolta tai suoranaista vitutusta toiminnallani. Tiedätte mistä puhun, tai jos ette, niin aina parempi. ;D Kai se on joka tapauksessa kömmittävä täältä häpeän syövereistä ja laitettava arki taas rullaamaan.

Loma Puumalassa

2011-08-05T01:56:00.000+03:00

Kotikontu kutsui, ja kutsuun oli vastattava. Saavuin tiistaina tänne maaseudun rauhaan. Rauha on tosin aika kyseenalainen käsite, koska paikkakunnalla alkoi tänään vuoden kovin tapahtuma, Siltakemmakat. ;) Toisaalta on tosi virkistävää nähdä kylillä elämää, mutta toisaalta turistit osaa olla hemmetinmoisia puupäitä. Sitten kun kaikki ovat vielä tuhannen päissään, niin halleluja. Helppoahan sitä meininkiä on tietysti seurata näin sivusta - toista se on tapahtuman työntekijöillä. Siitäkin on kokemusta, joten olis kai parempi olla valittamatta ollenkaan...

No mutta, kuten otsikkokin kertoo, päätin pitää nyt kunnon loman täällä kotipuolessa. Lomahan se ei toki ole, koska esseet kolkuttelee koko ajan takaraivossa, mutta kuitenkin. Jonkinlainen irtiotto arjesta. Ankaraa soul searchingiä siinä ohessa. Ajanviettoa perheen kanssa. Ajanviettoa ystävien kanssa.

Tänään käytin pikkuveljeä lätkätreeneissä Lappeenrannassa, ja sain onnekseni Even seurakseni. Tehtiin sitä, minkä naiset parhaiten osaa: shoppailtiin. Ei ehkä olis pitänyt, mutta lohduttaudun sillä, että en ostanu mitään hyödytöntä. Eikä ostanut Evekään. Nyt varmaan pitäisi laittaa jotain ostoskuvia, mutta ei heru. Niitä roinia ei jaksa kukaan katella (hyödyllisyydestään huolimatta). Voin paljastaa sen verran, että ostin tietokoneen viilennysalustan. Mullahan on tää miniläby ja sit normiläppäri, joka alkaa olla eläkeiässä. Ihmettelen kyllä, että se Gigantti-paska on jaksanu toimia jo nelisen vuotta suht' moitteettomasti. Eniveis, aattelin pehmentää väistämätöntä alamäkeä viilennyslaitteella. Vähän niin kuin kipulääkettä terminaalivaiheen potilaalle. Jospa se rousku toimisi nyt niin pitkään, että saisin pyöräytettyä gradun sillä. Hajotkoon sitten. Voin keskittyä elämäntapataiteilemiseen vailla tekniikan tuomia paineita.

Illalla kateltiin iskän ja äitin kanssa kauhuleffaa. American Haunting, muistaakseni, en jaksa tarkistaa. Joku voi ehkä jo elokuvan nimestä päätellä, ettei kyseessä ole mikään Oscar-tason mestariteos. Siihen kun lisättiin vielä iskän kommentit... En muista välttämättä sanasta sanaan, eikä nää jutut varmaan naurata kun ne ei tuu tilannekomiikkana, mutta pakko jakaa kuitenkin:

Tyttö leikkii pallolla karussa metsässä:

"Purista sitä palloa ni Jeesus syntyy" (plus erilaisia jalkapalloon viittaavia heittoja)

Tyttö, Betsy nimeltään, on paholaisen vallassa:

"Betsy on ihan seko"

Yleismielipide elokuvasta:

"Tää elokuva on ihan köpsä"

Lisäksi mietin edelleen, laittaisinko Facebookiin lempparilainauksiin iskän kommentin Parfyymi-elokuvasta:

"Ai tää on joku kikkarapäitten elokuva..."

En tiedä mistä noita juttuja tulee, mutta ymmärrän päivä päivältä paremmin omaa huumorintajuani. Sitä paitsi toisinaan typeränkin oloisille vitseille on käyttöä. Ei tätä elämää kestä ilman hölmöä hirnuntaa, etenkään jos on vähän vaikiaa. Etiäpäin, sano mummo lumessa!

Blurrattu luukku

2011-07-28T17:15:00.000+03:00

Oon viettänyt taas pari päivää omilla kämpillä opiskellen ja kaiken maailman kotiaskareiden kimpussa puuhastellen. Sain viime viikolla vihdoin loputkin Jyväskylään kuuluvat tavarani Puumalasta. Tällaista kontrollifriikkiä ahdistaa, kun maallinen omaisuus on levällään siellä sun täällä. Mieluiten eläisin kamoineni yhden ja saman katon alla, mutta kaikki aikanaan. Pääasia, että kaikki tärkeä on nyt lähellä. Niin pinnallista kuin se ehkä onkin, esineet tekee kodin.

Kaiken muun hässäkän ohella oon kuluttanut tuhottomasti aikaa selailemalla osto- ja myynti- sekä huonekalukauppojen sivustoja. Sisustusvimma on kova, joskin kohteena on poikaystävän asunto. :D Uusittiin tuossa just verhot ja olkkarin järjestys. Ostoslistalla on monta pientä jutskaa, joille oon koittanut raivata tilaa. Vaikken ookaan nyt omaan murjuuni hommaamassa mitään uutta näillä näkymin, oon viskonu rankalla kädellä turhaa krääsää pois nurkista kuleksimasta. Ketuttaa olla tämmönen hamstraaja, mutta onneks siitäkin voi oppia pois.

Tän blogin edeltäjässä esittelin kotiluolaani ihan perinpohjaisesti, mut skippaan moisen nyt. 22,5 neliön yksiö on esitelty aika nopeasti jo yhdellä kuvalla... No, onneks on lisäks iso parveke, jolle lähen makoilemaan ja jatkamaan pänttäämistä!

Kuvia kesän varrelta pt. 1

2011-07-19T13:15:00.000+03:00

Kesätyöttömyys on osoittautunut aika toimivaksi ratkaisuksi. On saanut tulla ja mennä aika lailla oman mielen mukaan, joskin budjettia tarkasti syynäillen. Onneksi Kela auttaa köyhää opiskelijaa (jonka pitäisi olla parhaillaan väkertämässä muistiinpanoja esseetä varten). Pointti on kuitenkin se, että pää kolmantena jalkana sinkoileminen paikasta toiseen ei ole datailun kannalta maailman paras seikka. Silloinkin kun on aloillaan, on kivempi sosialisoida kasvotusten eikä virtuaalisesti. Siksipä blogin päivittäminen on kesän aikana melko verkkaista. Teen sitten vaikka tällaisia pitempiä koosteita, jos en ennätä kirjoittamaan riittävän tiheästi pikku postauksia.

Ensimmäinen viikonloppu Puumalassa Ruotsista rantautumisen jälkeen - kavereiden ja pikkuveljen kanssa paikallisessa nautiskelemassa virvokkeita

Seuraavana päivänä Satamassa, päässä Saimi-vauvalta lainattu hattu

Poseerattiin serkunpojan kanssa pikkuveljen rippijuhlissa

Kia-sensei ja miehensä taka-alalla

Anopin mökillä on hienoin huussi ikinä!

Juhannuksen vietossa

Pesistäkin ollaan käyty kuikuilemassa

Lenkillä Vaajakoskella

Kuononsa loukannut Odin mukana miehen isovanhempien mökillä

Ja sitten hienoin lippis ikinä...

Mullit

Meijän mökkimaisemaa

Aloittamisen sietämätön vaikeus

2011-07-01T22:16:00.000+03:00

Tervetuloa seuraamaan uusvanhaa blogiani! Tämä nimitys siksi, että aloitin tämän blogin muistaakseni vuonna 2009, ja parin vuoden olemassaolon jälkeen tyhjensin koko roskan. On aina niin vaikeaa päättää, kuinka yksityiskohtaisesti kirjoittaisi ja mille kohderyhmälle. Tekstini tuntuvat luisuvan helposti liiaksi avautumisen puolelle, jolloin on fiksuinta rajata lukijakunta, ellei sitten onnistu säilyttämään anonymiteettiään. Olen tullut siihen tulokseen, että 100% anonyymina kirjoittaminen on kohtalaisen mahdotonta, joten tässä blogin kakkosversiossa pyrin välttämään liian henkilökohtaista otetta, mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Jos vaikka joku kaveripiirin ulkopuolinenkin eksyisi lukemaan, mulla ois nimittäin paljon painavaa ja fiksua sanottavaa!

Laitanpa tähän sitten vielä muutaman perusfaktan, jotka kyllä kertautuvat varmasti vielä moneen otteeseen ajan saatossa. Olen siis Kia, 23-vuotias yliopisto-opiskelija. Asun Jyväskylässä, mutta olen kotoisin Puumalasta. Perheeseeni kuuluvat vanhempani, pikkuveljeni (2 kpl), sulhoni ja meidän viljakäärmevauva. Harrastan enemmän tai vähemmän (epä)säännöllisesti lukemista, kirjoittamista, valokuvaamista, piirtämistä ja liikuntaa. Rohmuan kirjoja, leffoja ja musiikkia. Toisinaan myös suklaata. Mielenkiinnonkohteita on valtavasti, koska oon tosi utelias ja tiedonjanoinen. Niitä on siis turha ruveta enempiä erittelemään, koska ne tulevat kuitenkin ilmi jossain vaiheessa.

Tuossa lienee tarpeeksi pohjainformaatiota. Luvassa siis peruskauraa perusnaikkosen elämästä. Perussuomalainen en kuitenkaan ole, hyi.

Telttaretkellä kotipihassa